
UPM:llä on kova kiire saada aikaan työehtosopimuksia toimialoilleen. Analyytikkopiireissä pohditaan jo, että yhtiön pitäisi muuttaa antamaansa tulosohjeistusta ensimmäiselle vuosipuoliskolle, mikäli tuotanto seisoo Suomessa pitkälle yli huhtikuun alun. Tähän asti lakkoa on kestänyt jo koko ensimmäisen vuosineljänneksen ja toinenkin on hyvässä vauhdissa.
Vuoden ensimmäiselle neljännekselle UPM:llä ei ollut tulosohjeistusta, mutta ensimmäisen vuosipuolikkaalle se on arvioinut vertailukelpoisen liikevoiton olevan samoilla tasoilla kuin vuosi sitten. Tuolloin luku oli 586 miljoonaa euroa. UPM:n osakekurssi on tänä vuonna kehittynyt suhteessa pörssin yleisindeksiin heikommin kuin ensimerkiksi Stora Enson.
Toiminnan seisominen Suomessa on aiheuttanut tulomenetyksiä joka tapauksessa selvästi jo alkuvuonna. Erään arvion mukaan tammi-maaliskuussa työtaistelun vaikutus liikevoittoon olisi voinut olla nettona noin 150 miljoonaa euroa. Menetystä olisi kompensoinut se, että tuotannon seistessä UPM olisi pystynyt myymään normaalia enemmän energiaa ulospäin. Joka tapauksessa UPM:n ja Paperiliiton taistelusta ovat kärsineet kaikki osapuolet, myös ulkopuoliset. Tuloja on jäänyt saamatta, samoin moni ulkopuolinen kärsii joko akuutista tai uhkaavasta paperipulasta.
UPM, Paperiliitto ja valtakunnansovittelijan toimisto kertoivat viikonloppuna, että painopapereiden osalta sovittelija on keskeyttänyt neuvottelut osapuolten näkemysten ollessa liian kaukana toisistaan. Maanantaina sovintoehdotus annettiin UPM Raflatacin tarroille ja UPM:n erikoispapereihin. Siten sovintoesitys oli tiistaina iltapäivällä olemassa kolmelle alalle, kun mukaan lasketaan jo aiemmin laadittu esitys sellubisnekselle. Näistä osapuolten on määrä antaa vastauksensa sovittelijalle torstaiaamuun mennessä. Paperiliiton hallitus pohtii kantojaan lakkotilanteeseen keskiviikkona.
Jos UPM ja etenkin Paperiliitto taipuisi hyväksymään sovittelijan esitykset, saattaisi se tietää entistä hankalampaa asetelmaa painopaperia koskevissa neuvotteluissa. Tulosta on loppuvuoden talouslukujen valossa tehty muilla kuin painopapereilla. Sellu vetää maailmalla hyvin, ja kannattavuusluvut ovat olleet alalla pitkään kovia. Samoin tarroissa katteet ovat kohdallaan. Eikä erikoispapereillakaan mene huonosti.
Esimerkiksi Inderes on todennut, että sellu-, erikoispaperi- tarra- ja biopolttoainetehtaiden käynnistyminen pienentäisi sen arvion mukaan lakosta yhtiölle aiheutuvat tulomenetykset murto-osaan. Siten UPM:llä olisi vara roikottaa painopapereista saatavaa ratkaisua pitkäänkin.
Painopapereissa työskentelee UPM:ssä noin tuhat paperiliittolaista Raumalla, Jämsänkoskella, Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Kate alalla on ollut heikko. Paperin hintoja kiritttävät kuitenkin tällä hetkellä osaltaan niin UPM:n tuotannon seisominen Suomessa kuin paperintuonnin tyssääminen Venäjältä pakotteiden takia. Samoin tuotantoa on supistettu viime aikoina.
Paperiliiton on tällä viikolla ilmoitettava myös, jos ja kun se katsoo tarpeelliseksi pidentää jälleen lakkoa. Näillä näkymin se on tarpeen ainakin painopapereiden osalta. Viimeisimmän ilmoituksen mukaan lakko jatkuu vappua-aattoon asti, mikäli sopua ei synny ennen sitä. Jos sopu syntyisi edes osittain 14.4. , tuotantoa päästäisiin käynnistelemään sovintoon päässeillä aloilla heti sen jälkeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
