
Kuusi- ja mäntytukin hinnat sinnittelevät yhä vakailla tasoilla, kun puun kysyntä on jatkunut kovana rakentamisen heikkoudesta huolimatta. Metsäteollisuus ry:n puukaupan viikkoseurannan mukaan kuusitukin hinta pysytteli viime viikolla päättyneellä neljän viikon jaksolla 82 euron tuntumassa kuutiolta. Mäntytukin hinta puolestaan liikkui hivenen alle 80 eurossa.
Puukauppamäärät ovat syksyllä olleet selvästi viime vuoden tasoja kovempia. Viikolla 40 puukauppoja tehtiin Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten kanssa yli 827 000 kuution edestä. Koko vuoden 2024 aikana kauppoja on solmittu nyt 29,0 miljoonasta kuutiosta. Se on 12 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, ja puun ostot ovat nousseet samalle uralle kuin huippuvuonna 2021.
Kuitupuun hinnoissa sen sijaan loiva lasku-ura jatkui. Kuusikudusta maksettiin päättyneellä neliviikkoisjaksolla 33,29 ja koivukuidusta 31,85 euroa kuutiolta. Mäntykuidun hinta liukui 31,28 euroon. Kuitupuun hinnat ovat nyt touko-kesäkuun tasoilla. Vuosi sitten vastaavalla viikolla hintataso oli karkeasti 7–8 euroa nykyistä alempana.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
