• Suomen pesimälintujen määrä vähenee etelässä mutta kasvaa pohjoisessa

    Kannanmuutosten taustalla on ihmisen maankäyttö, kuten metsä- ja maatalous.
    Lintukannat ovat heikentyneet kaikkialla Etelä- ja Keski-Suomessa. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.
    Lintukannat ovat heikentyneet kaikkialla Etelä- ja Keski-Suomessa. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.  
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    9.6.202611:15
    STT

    Pesivien lintujen kokonaismäärä on vähentynyt Suomessa kuusi prosenttia 20 vuoden aikana, kerrotaan Helsingin yliopiston tiedotteessa.

    Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Keski-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla lasku on ollut jopa yli 20 prosenttia.

    Lintukannat ovat heikentyneet kaikkialla Etelä- ja Keski-Suomessa, kun taas Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa kannat ovat pysyneet ennallaan tai kasvaneet.

    ”Ilmastonmuutoksen myötä eteläiset lajit levittäytyvät kohti pohjoista. Lintukantojen kasvu pohjoisessa kertookin ensisijaisesti eteläisten lajien menestyksestä, koska moni Lapille tunnusomainen lintu taantuu”, kertoo Helsingin yliopiston yli-intendentti Aleksi Lehikoinen.

    Alueellisten kannanmuutosten taustalla on myös ihmisen maankäyttö, kuten metsä- ja maatalouden vaikutukset. Maankäyttö on voimakkaampaa etelässä kuin pohjoisessa, jossa on myös enemmän suojelualueita.

    ”Osa lajeista voi kärsiä myös trooppisilla talvehtimisalueilla tapahtuneista muutoksista”, sanoo suojeluasiantuntija Tero Toivanen Birdlife Suomesta.

    Uutiseen lisätty Lehikoisen ja Toivasen osuus 9.6.2026 klo 12.50
    Artikkelin aiheet
    pesimälinnut
    lintukannat
    ilmastonmuutos
    maankäyttö
    Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?