• Suomalaisia metsäyhtiöitä nyt koskeva kartelliepäily ei ole ainut laatuaan – vuosituhannen vaihteen puukartellin vahingonkorvauksista käytiin oikeutta pitkään

    Paperikartellin tutkinnat virisivät aikanaan Yhdysvalloista, aloitteellinen paljastaja paperikartellissa oli tuolloin UPM.
    Puukartelliin liittyvissä oikeudenkäynneissä oli mukana aikanaan paljon materiaalia. Kuva Helsingin käräjäoikeudesta keväällä 2014.
    Puukartelliin liittyvissä oikeudenkäynneissä oli mukana aikanaan paljon materiaalia. Kuva Helsingin käräjäoikeudesta keväällä 2014. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    12.10.202119:00
    Mia Jouslehto

    Suomalaisia metsäyhtiöitä nyt koskeva kartelliepäily ei ole ainut laatuaan. Vuonna 2004 EU:n kilpailuviranomaiset ratsasivat useita paperiyhtiöitä, kun ne epäilivät yhtiöitä luvattomasta yhteistyöstä paperimarkkinoilla.

    Tutkinnan kohteena olivat tuolloin muun muassa UPM, M-real, Stora Enso, Ahlström, Myllykoski ja Norske Skog. Epäillyn kartellin paljasti tuolloin UPM, joka itse ilmoitti asiasta Kilpailuvirastolle välttyäkseen viranomaisten syytteiltä.

    UPM oli jo aiemmin saanut kartellisyytteen Yhdysvalloissa, missä paikalliset viranomaiset tutkivat yhteistyöepäilyjä tarralaminaattibisneksessä.

    Paperikartelliepäilyn jatkomainingeissa metsäteollisuudessa tutkittiin pitkään myös niin sanottua puukartellia. Siinä Stora Enson, Metsäliiton ja UPM:n katsottiin toimineen vuosina 1997–2004 Suomen puumarkkinoilla kilpailulainsäädännön vastaisesti.

    Markkinaoikeus tuomitsi tuolloin Stora Enson 30 miljoonan ja Metsäliiton 21 miljoonan euron sakkoihin asian johdosta, mutta UPM vältti sakot.

    Oikeudenkäyntiä puukartellilta vaadituista vahingonkorvauksista käytiin pitkään. Asia saatiin päätökseen vasta vuonna 2019. Tuolloin korkein oikeus hylkäsi Metsähallituksen valituspyynnön, jossa se haki muutosta päätökseen, ettei metsäyhtiöiden tarvitse maksaa Metsähallitukselle korvauksia.

    Myös metsänomistajat käräjöivät asiassa useita vuosia.

    Lue lisää: EU tutkii mahdollista sellukartellia – Stora Enso, UPM ja Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre vahvistavat tarkastajien yllätysvierailut

    Artikkelin aiheet
    kartelliepäily
    puukartelli
    metsäteollisuus
    Stora Enso
    UPM
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle