• Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksen toiminta pysähdyksissä

    Suuren ampumaurheilukeskuksen alku on ollut kivinen. Nyt vielä keskeneräiselle keskukselle etsitään uutta alkua.
    Tilaajalle
    Suurin osa Ruutikankaan ampumaradoista on jo käyttökunnossa.
    Suurin osa Ruutikankaan ampumaradoista on jo käyttökunnossa.  Kuva: Johanna Huotari
    Metsä|Erä
    9.4.202606:30
    Eija Vallinheimo

    Oulun kupeessa Limingassa sijaitsevan Ruutikankaan ampumauheilukeskuksesta vastaavan Ruutikunnat oy:n ja radalla ammuntaa järjestäneen yhdistyksen välille on syntynyt kiista, jonka seurauksena ampumatoiminta radalla on toistaiseksi keskeytetty. Ruutikunnat oy on alueen kuntien ja kaupunkien omistama kehitysyhtiö.

    Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksen Facebook-sivujen mukaan syynä toiminnan keskeytykselle on se, että toiminnan vastuut eivät ole yksiselitteiset eikä toiminnan edellytykset ole kunnossa. Päivityksen mukaan Osak ry:n ja Ruutikunnat oy:n välillä ei ole syntynyt sellaista käyttö- ja hallintasopimusta, jonka pohjalta ampumatoimintaa voitaisiin jatkaa toimintaa vastuullisesti.

    Ruutikankaan ampumaurheilukeskus on kärsinyt viime aikoina useista vastoinkäymisistä. Ennen ampumatoiminnan keskeytystä vuodelle 2027 suunnitellut ammunnan EM-kisat peruutettiin, koska Euroopan ampumaurheiluliitto (ESC) totesi alueen olevan liian keskeneräinen isännöimään suurtapahtumaa. Myös entisen johtajan palkoista on riidelty oikeudessa.

    Ruutikankaan ampumaurheilukeskukseen etsitään nyt operatiivista toimijaa tai toimijoita vastaamaan joko koko alueen tai pienemmän osan ampumatoiminnasta.

    ”Avaamme pikimmiten vuoropuhelun Oulun seudun ampuma-, metsästys- ja reserviläisyhdistysten kanssa löytääksemme Ruutikankaan ampumaurheilukeskukseen toimijan tai toimijat vastaamaan koko alueen tai jonkin pienemmän osan ampumatoiminnasta”, kerrotaan Ruutingas.fi -sivuilla.

    ”Käsitykseni mukaan nyt haetaan tavallaan uutta alkua”, tiivistää Limingan kunnanjohtaja Pekka Rajala sanomalehti Kalevassa.

    Ampumakeskuksen rakentaminen käynnistyi vuonna 2019. Keskus oli tarkoitus saada valmiiksi vuoteen 2025 mennessä, mutta rakennustyöt ovat edelleen kesken.

    Lisää aiheesta
    • Ampumaradan sijainti valtatie 8 varressa on hyvä ja lähellä lentokenttää.

      Urheilu | Miljoona euroa ammuntaan – ”Aseenkäyttö ja ampuminen on kansalaistaito”

    • Compak Sporting 100k -aluemestaruuskilpailut pidettiin  Ruutikankaalla vuonna 2019.

      Erä | Yksi Euroopan suurimmista ampumaradoista valmistuu vähitellen Liminkaan

    Artikkelin aiheet
    Ruutikankaan ampumaurheilukeskus
    ampumaurheilu
    Liminka
    Oulun seutu
    rakentaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle