
Metsän jättäminen perintönä ei ole taloudellisesti kovin edullinen tapa siirtää metsätila seuraavalle omistajalle. Silti lähes puolet metsänomistajista aikoo jättää metsänsä perintönä tai testamentilla.
Monille iäkkäille metsänomistajille metsän omistaminen on osa identiteettiä. Elinaikaisten omistajanvaihdosten muita esteitä ovat muun muassa keskustelun puuttuminen ja halu välttää konflikteja.
”Metsäomistukseen liittyy selvästi enemmän esimerkiksi muistoihin ja ylisukupolvisuuteen kytkeytyviä tunnetekijöitä kuin joihinkin muihin omaisuuslajeihin”, huomauttavat Pellervon taloustutkimuksen tutkijat Marjo Maidell ja Jani Laturi.
He toteavat, että pelkkään talouteen ja tekniseen hallinnointiin keskittyvä sukupolvenvaihdosneuvonta ei ota riittävästi huomioon perheen sisäistä vuorovaikutusta.
Miljoonan hehtaarin kysymys
Kuolinpesät omistavat Suomessa noin miljoona hehtaaria metsää.
Kuolinpesiin kuuluvat metsänomistajat ovat muita metsää omistavia yksityishenkilöitä iäkkäämpiä. Perhe- ja yhtymäomistuksessa noin neljännes metsänomistajista on naisia, mutta kuolinpesissä naisten osuus on peräti 45 prosenttia.
Metsänomistusmuotona kuolinpesä on kankea, sillä yhteishallinnossa päätöksenteko perustuu yksimielisyyteen. Puuta ei myydä, jos yksikin osakas vastustaa.
Lainsäätäjän tarkoitus on, että kuolinpesän yhteishallinto olisi väliaikainen vaihe ennen perinnönjakoa. Noin kolmannes kuolinpesistä on kuitenkin edelleen purkamatta viiden vuoden kuluttua pesänselvityksestä.
Mitä vanhempi kuolinpesä, sitä suurempi on todennäköisyys sille, että yhden osakkaan menehtyessä kuolinpesän osakkaaksi tulee toinen kuolinpesä. Ketjuuntuva omistus hankaloittaa päätöksentekoa entisestään.
Vino verokannustin
Osakkaiden tunneside metsään on yksi merkittävä tekijä, joka pitää yllä kuolinpesiä. Perilliset haluavat olla osa ylisukupolvista maanomistusta.
Myös suvun yhteiskäytössä olevan vapaa-ajan asunnon sijainti metsätilalla tai oikeus polttopuiden keräämiseen saattavat ylläpitää kuolinpesäomistusta. Tuonnoisessa tutkimuksessa peräti kolme neljästä kuolinpesän edustajasta totesi, että heille on tärkeää mahdollisuus polttopuiden korjuuseen.
Tietyissä tilanteissa kuolinpesä on edullista säilyttää verotussyistä tai osakkaiden sosiaalietuuksien takia.
Julia Sinivuori havaitsi oikeustieteen tutkielmassaan, että verolainsäädäntö sisältää merkittävän kannustimen jättää kuolinpesät jakamatta.
”Kannustin voimistuu, mitä enemmän pääomatuloja metsä saa ja mitä useampaan kuolinpesään pääomatulot jakautuvat”, Sinivuori kirjoittaa.
Luottamus voisi heiketä
Asiantuntijoiden mukaan metsän hoidosta kannattaisi sopia jo perunkirjoituksessa. Arkijärki arvelee, että siinä vaiheessa perillisillä on paljon muutakin ajateltavaa kuin metsätilan yhteishallintosopimus.
Joskus on ehdotettu, että kuolinpesissä siirryttäisiin yksimielisyysvaatimuksesta enemmistöpäätöksiin. Sinivuori varoittaa, että se lisäisi riskejä riitaisuuksista, kun äänestyksissä hävinneet osakkaat voisivat tuntea itsensä sivuutetuiksi.
”Kuolinpesän yhteishallinnossa luottamus osakkaiden välillä on yksi kantavista peruspilareista, ja enemmistöpäätöksenteon myötä luottamus voi heiketä.”
Kuolinpesien metsänomistajilla on muita metsänomistusmuotoja useammin luonnon- ja maisemansuojeluun sekä virkistyskäyttöön liittyviä tavoitteita, tai he ovat tavoitteistaan epätietoisia.
Maidell ja Laturi ehdottavat muun muassa vertaisneuvonnan kehittämistä.
Leski avainroolissa
Yksi sudenkuoppa on testamentilla annettu lesken hallintaoikeus. Se alentaa perintöveron määrää mutta voi lukita kuolinpesän tilanteen lesken elinajaksi eli jopa vuosikymmeniksi.
Lesken hallinnassa olevan kuolinpesän jakoa voi vaatia vain leski itse. Silloin, kun kuolinpesän osakkaina on lesken lisäksi perittävän rintaperillisiä, vaatimus perinnönjakoon on myös heillä.
Julia Sinivuori huomauttaa, että osituksen ja perinnönjaon suorittaminen lesken eläessä selkeyttää perinnönsaajien taloudellista tilannetta sekä jäämistöön kuuluvan omaisuuden hallinnointia.
”Joissain tilanteissa on lesken ja perillisten edun mukaista jättää perinnönjako tuonnemmaksi, mutta lähtökohtaisesti leskeä olisi hyvä informoida niistä hyödyistä, joita perinnönjako voisi tuoda.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/2025.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
