• Stora Enso lisää kotimaisen puun hankintaa, kun tuonti Venäjältä loppuu

    UPM ei tällä hetkellä tarvitse venäläistä puuta ja Metsä Group pohtii tuonnin jatkoa.
    Stora Enso on tuonut Imatran tehtailleen venäläistä puuta.
    Stora Enso on tuonut Imatran tehtailleen venäläistä puuta. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    3.3.202218:10
    Jarmo Palokallio

    Suomalaiset metsäyhtiöt keskeyttävät parhaillaan toimiaan Venäjällä. Stora Enso keskeyttää myös puun tuonnin Venäjältä, mutta UPM ja Metsä Group eivät ole vastaavaa päätöstä tehneet.

    "Stora Enso toi viime vuonna Venäjältä noin kaksi miljoonaa kuutiometriä koivukuitupuuta ja puoli miljoonaa kuutiometriä haketta. Venäläisen puun osuus oli noin kymmenen prosenttia yhtiön Suomessa käyttämästä puusta", kertoo metsäjohtaja Janne Partanen Stora Ensosta.

    Partasen mukaan yhtiö käy parhaillaan läpi venäläisen puun korvaamiseen tehtyjä varautumissuunnitelmia.

    "Venäläisen puun korvaamiseen tarvitaan puuta muualta. Sitä voidaan hankkia kotimaasta, Baltiasta ja Ruotsista, jossa Stora Ensolla on 1,4 miljoonaa hehtaaria omaa metsää", sanoo Partanen.

    Hänen mukaansa tuonnin loppuminen muuttaa Stora Enson puuvirtoja. Siinä yhteydessä käydään läpi puunhankinnan logistiikkaa, mihin liittyy hakkuukoneiden, rautatiekaluston ja kuorma-autojen tarve ja saatavuus.

    Puun tuonnin lisäksi Stora Enso pysäyttää Venäjällä toimivat kolme aaltopahvipakkaustehdasta ja kaksi sahaa.

    Yhtiön mukaan Venäjällä keskeytyvä tuotanto ja myynti eivät vaikuta yhtiön liikevaihtoon tai tulokseen merkittävästi. Stora Enson liikevaihdosta on kertynyt Venäjällä noin kolme prosenttia.

    Myös UPM on päättänyt keskeyttää toimitukset Venäjälle toistaiseksi. Päätös ei koske puun tuontia, joka on ollut vajaa kaksi miljoonaa kuutiota vuodessa. Tällä hetkellä yhtiön puun tuonti on pysähdyksissä.

    "Tehtaiden lakon takia, emme tarvitse venäläistä puuta tällä hetkellä", selittää metsäjohtaja Sauli Brander.

    Metsä Group ei ole tehnyt puun tuonnista vielä lopullista päätöstä, mutta muuten pakotteiden aiheuttamat alasajotoimet ovat Venäjän toimintaan liittyen käynnissä.

    Metsäyhtiöt toivat puuta suurimmillaan noin 20 miljoonaa kuutiota vuonna 2005. Siitä Venäjältä tuli 16 miljoonaa kuutiometriä. Vientitullit romahduttivat tuonnin vuonna 2008.

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    metsäyhtiö
    puuntuonti
    Venäjä
    kotimainen puu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio