

Sievissä toimivan Koneyhtymä Känsälän sukupolvenvaihdos on edennyt suunnitelmallisesti osissa.
Yhtymän perustivat vuonna 1973 veljekset Ari ja Lasse Känsälä. Vuonna 2008 Lassen pojat Pasi ja Joonas Känsälä ostivat 50 prosentin osuuden yhtymästä sedältään Arilta ja Lasse jäi yhtymään puolikkaan osuudella.
Sen jälkeen yhtiömuoto on muutettu osakeyhtiöksi. Toisessa vaiheessa omistusta muutettiin siten, että isällä ja molemmilla veljeksillä oli kullakin kolmannes yhtiöstä.
Nykyisin veljeksillä on 45 prosenttia ja isällä 10 prosenttia.
”Sukupolvenvaihdosta on pohdittu suunnitelmallisesti ja siten, että yrityksen perustajien elämäntyötä on arvostettu”, Pasi kertoo.
”Lasse on edelleen koko ajan mukana hallilla, osallistuu huoltoihin ja teroittaa teräketjut. Hiljainen tieto yrityksen toiminnasta siirtyy koko ajan.”
Pasin ja Joonaksen välillä on myös selkeä roolijako, Pasi tekee paperityöt ja siirtää koneita leimikoille ja Joonas tekee huoltoja sekä ajaa ja siirtää koneita missä tarvitaan.
”Investoinnit päätetään yhdessä ja työt ovat sujuneet tällä porukalla hyvin.”
Yhtiön töissä on mukana nykyisin myös kolmas sukupolvi, Pasin poika Jimi (23).
Yhtiö käyttää tilitoimistoa apunaan kirjanpidossa ja myös sukupolvenvaihdoksissa tilitoimistosta on ollut apua. Pasi kehottaakin sukupolvenvaihdosta suunnittelevia yrittäjiä pyytämään apua ja käymään koulutuksissa, ”sieltä saa hyviä vinkkejä”.
”Vaihdos kannattaa tehdä suunnitelmallisesti ja käyttää aikaa ja asiantuntija-apua, jotta verot, huojennukset ja eri lakien säädökset saadaan otettu järkevästi huomioon”, Pasi painottaa.
Koneyhtymä Känsälällä on liikevaihtoa neljän miljoonan euron verran vuodessa ja omia moton ja ajokoneen ketjuja kolme. Töissä on omistajien lisäksi kymmenkunta henkilöä.

Kaikkiaan yhtiö hoitaa kymmenen koneketjun urakointia. Yhtiö hakkaa puuta Stora Ensolle Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa ja Haapajärven ympäristössä HASAn sahalle.
Voittoa yhtiölle jää parinsadantuhannen euron verran vuodessa.
Polttoainekustannusten nousu on ollut tänä vuonna rajua, mutta niitä tasaa niin sanottu polttoaineklausuuli, jossa kustannusten nousu siirtyy taksoihin.
”Poikkeuksellista on tänä vuonna ollut muiden kustannusten, esimerkiksi voiteluaineiden ja varaosien, todella kova nousu. Niiden saatavuuskin on tiukassa.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
