• Maapallolla onkin 9 % enemmän metsiä – löytyivät uuden satelliittitutkimuksen ansiosta

    Uusissa laskelmissa käytettiin supertarkkoja satelliittikuvia.
    Kuivilla alueilla olikin luultua enemmän puustoa erityisesti Afrikassa. Kuva Etelä-Afrikasta.
    Kuivilla alueilla olikin luultua enemmän puustoa erityisesti Afrikassa. Kuva Etelä-Afrikasta. Kuva: Tuulikki Viilo
    Metsä
    12.5.201716:03
    Terhi Pape-Mustonen

    Maapallolla on noin 9 prosenttia enemmän metsää kuin on aiemmin luultu, kertoo Science-tiedelehdessä julkaistu tutkimus.

    Satelliittikuvien avulla kuivilta, vähäsateisilta alueilta on löytynyt lähes Amazonin sademetsän verran metsää. Kuivilla alueilla on 40 prosenttia enemmän puustoa, kuin aikaisemmat laskelmat kertoivat. Eniten "uutta metsää" löytyi Afrikasta, Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta.

    Aiemmat arviot eivät ole lehden mukaan onnistuneet muun muassa sen vuoksi, koska satelliittikuvien resoluution takia on ollut vaikea erottaa esimerkiksi varjoja puista.

    Laskelmilla on merkitystä paitsi metsien suojelulle ja hoidolle, myös ilmastonmuutosta käsittelevien mallien arvioille hiilidioksidipäästöistä ja niiden sitoutumisesta.

    Science: Earth's forests just grew 9% in a new satellite survey

    Artikkelin aiheet
    satelliittitutkimus
    metsät
    ilmastonmuutos
    hiilidioksidipäästöt
    Science
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle