• Valtaosassa taimikoita varhaishoitojää tekemättä

    Metsä
    12.7.201316:00
    EMILIA PALOJÄRVI

    Suomen metsäkeskus on selvittänyt taimikon varhaishoidon tilannetta Keski-Suomessa. Alueella olevia taimikoita on käyty läpi tänä vuonna ja kolme vuotta sitten.

    ”80–90 prosentissa taimikoita varhaishoito jää tekemättä”, arvioi edistämispalvelujen päällikkö Ari Nikkola Suomen metsäkeskuksesta.

    Heinää torjuttiin koko maassa 6 000 hehtaarilla vuonna 2011, Metsätilastollinen vuosikirja kertoo. Kymmenen viime vuoden aikana heinäntorjunta-ala on vaihdellut, mutta keskiarvo on pysynyt noin 6 000 hehtaarissa.

    Suomen metsäkeskuksen Keski-Suomen selvityksestä käy ilmi, että metsän viljelyn jälkeen taimikko jää yleensä oman onnensa nojaan. Istutuksen jälkeen metsänomistajat heräävät seuraavan kerran vasta, kun on varsinaisen taimikonhoidon aika.

    ”Uudistamisketjussa on viljelyn ja varsinaisen taimikonhoidon välissä eräänlainen musta aukko, mikä heikentää uudistamisen tulosta”, Nikkola kertoo.

    Nikkola arvioi, että useimmiten varhaishoito jää tekemättä, koska enemmistö metsänomistajista ei joko tiedä tai ehdi tehdä tarvittavia hoitotoimia.

    ”Veikkaisin myös, että kynnys ostaa palveluja on tänä päivänä vielä aika korkea.”

    Nikkolan mukaan varhaishoitoa ei ole tarpeeksi markkinoitu metsänomistajille, mutta tilanne on paranemassa.

    Taimikon varhaishoidon laiminlyönnin rahallista merkitystä on vaikea laskea tarkasti.

    Tappioita aiheuttavat muun muassa taimikon hidastunut kasvu ja sen vuoksi pidentyvä metsän kiertoaika, sekä kalliit kustannukset varsinaisessa taimikonhoidossa.

    Taimikon varhaishoito tarkoittaa kilpailevan pintakasvillisuuden poistamista viljelytaimien ympäriltä. Sillä estetään taimikoiden heinittyminen ja vesoittuminen.

    Heinäämisellä estetään taimien tukahtuminen heinien, vadelmien ja horsmien alle. Jos taimikko heinittyy, kasvatettavien taimien pituuskasvu taantuu.

    Heinät voivat myös taivuttaa taimia etenkin talviaikaan lumipeitteen alla. Lisäksi kaatuneet taimet ja heinäinen kasvuympäristö altistavat taimet sienitaudeille ja myyrätuhoille.

    Lehtipuiden taimet kasvavat alkuvaiheessa nopeammin kuin havupuiden. Jos lehtipuuvesat kasvavat liian lähellä viljelytaimia, vesat piiskaavat havupuiden latvuksia.

    Havupuun taimen latvakasvain on hento ja vaurioaltis. Taimi saattaa vaihtaa latvaansa, jos latvakasvain vioittuu. Latvanvaihdot näkyvät laatuvikoina kasvavissa puissa.

    Taimikon varhaishoidon yhteydessä kannattaa myös kartoittaa onko taimia tarpeeksi. Ensimmäisinä viljelyn jälkeisinä vuosina huonosti taimettuneet osat voidaan vielä paikata täydennysviljelyllä.

    EMILIA PALOJÄRVI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    taimikon varhaishoito
    Suomen metsäkeskus
    Keski-Suomi
    metsänhoito
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle