• Pitkään odotettu esitys uhanalaisten kalojen euromääräisistä arvoista annettiin – Yhden järvilohen hinnaksi määriteltiin 7 510 euroa

    Korvausarvojen toivotaan lisäävän lajien suojaa salakalastusta vastaan.
    Maa- ja metsätalous­ministeri Jari Leppä (kesk.) vieraili viime vuoden tammikuussa Kontiolahdella Kuurnan voimalaitoksella. Vierailun aikana hän allekirjoitti 1,2 miljoonan euron tukipäätöksen Saimaan järvilohen kärkihankkeelle. Paikalla oli myös Luken erikoistutkija Jorma Piironen.
    Maa- ja metsätalous­ministeri Jari Leppä (kesk.) vieraili viime vuoden tammikuussa Kontiolahdella Kuurnan voimalaitoksella. Vierailun aikana hän allekirjoitti 1,2 miljoonan euron tukipäätöksen Saimaan järvilohen kärkihankkeelle. Paikalla oli myös Luken erikoistutkija Jorma Piironen. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    20.3.201900:00
    Sari Penttinen

    Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnolle asetusluonnoksen uhanalaisten ja taantuneiden kalojen arvoista.

    Asetusluonnos liittyy kalastuslain muutoksen, joka tulee voimaan 1. toukokuuta. Jatkossa kalastusrikosten ja -rikkomusten tekijät tuomitaan korvaamaan rikoksen tai rikkomuksen kohteena olevan kalan arvo.

    Kalalajit, joita menettämisseuraamus koskee, ovat lohi, järvilohi, ankerias, nahkiainen, taimen, harjus, nieriä, jokirapu sekä mereen laskevassa joessa tai purossa oleva siika.

    Asetusluonnoksessa esitettävät arvot perustuvat Luonnonvarakeskuksen laskelmiin siitä, miten kalliiksi kunkin suojeluyksikön korvaaminen uudella vastaavalla yksiköllä käytännössä tulee.

    Luonnokseen sisältyy 23 erilaista korvausarvoa, jotka vaihtelevat välillä 50–7 510 euroa. Korkeinta arvoa esitetään äärimmäisen uhanalaiselle Vuoksen vesistöalueen järvilohelle.

    Korvausarvon määrittely perustuu kunkin suojeluyksikön osalta sen suojelun tarpeeseen, uusiutumiskykyyn ja lisääntymisikäisen kannan kokoon.

    "Jatkossa uhanalaisten vaelluskalojen salakalastuksesta on tuntuvat seuraukset. Kalojen arvojen asettaminen antaa selkänojaa valvojille ja viranomaisille puuttua laittomaan pyyntiin ja nostaa kynnystä lähteä kalavarkaisiin", maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä toteaa ministeriön tiedotteessa.

    Etenkin vaelluskalakantojen, kuten äärimmäisen uhanalaiseksi luokitellun Saimaan järvilohen osalta on ollut ongelmallista, että kalojen elinolojen parantamiseen tähdänneet kalliit toimenpiteet ovat joissain tapauksissa mitätöityneet kokonaan salakalastuksen takia.

    Esimerkiksi Pielisjoella Kuurnan voimalaitoksen alapuolella on usein tavattu kalastajia kalastamassa laittomasti Saimaan järvilohia. Seuraamukset laittomasta kalastuksesta ovat tähän asti olleet niin vähäisiä, että seuraamusjärjestelmä on koettu osin tehottomaksi.

    Asetusluonnosta koskeville lausunnoille annettu määräaika päättyy 12. huhtikuuta.

    Esimerkkejä esitetyistä korvausarvoista:

    Itämeren lohi meressä ja sisävesissä 3380 €

    Järvilohi Vuoksen ja Hiitolanjoen vesistössä 7510 €

    Ankerias 3510 €

    Nahkiainen 100 €

    Taimen meressä ja mereen laskevassa joessa 3260 €

    Taimen sisävesissä leveyspiirin 67°00′N eteläpuolella 2120 €

    Taimen sisävesissä leveyspiirin 67°00′N pohjoispuolella 400 €

    Harjus meressä 800 €

    Artikkelin aiheet
    uhanalaiset kalat
    kalastuslaki
    korvausarvot
    järvilohi
    Maa- ja metsätalousministeriö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio