

Paula-myrsky runteli pahoin valtion retkeilyaluetta Taivalkosken Kylmäluomalla.
Viime kesäkuussa myrsky pyyhkäisi Koillismaalla nurin noin kaksi miljoonaa kuutiometriä puuta. Kylmäluoman alueella kaatui noin 400 000 kuutiometriä, Metsähallitus Metsätalous Oy:n aluejohtaja Arto Tolonen arvioi.
Retkeilyalueesta 70 prosenttia kärsi jonkinasteista tuhoa.
Sikin sokin kaatuneet puut ovat muokanneet maisemaa paikallisia järkyttävällä tavalla sekä vaikeuttavat niin virkistyskäyttöä kuin poronhoitoa. Myös taloudelliset menetykset ovat mittavat.

Myrskypuiden korjuuta jarruttaa se, että retkeilyalueesta tuli 2000-luvun alussa myös Natura-alue. Alueen yhtenä suojeluperusteena ovat Kylmäluomalla edustettuina olevat boreaaliset luonnonmetsät ja harjumetsät, jotka ovat Naturassa suojeltuja luontotyyppejä.
Boreaalisissa luonnonmetsissä, joita Kylmäluomalla on noin 2 700 hehtaaria, metsätaloutta ei saa harjoittaa lainkaan. Myrskypuiden korjuu katsotaan metsätalouden harjoittamiseksi.
”Myrskytuho on luonnon oma prosessi, jolla luonto kehittää itseään”, Metsätalous Oy:n ympäristöasiantuntija Marjaana Ahokumpu Taivalkoskelta toteaa.
Harjumetsissä metsätaloutta saa harjoittaa, mutta jos alue luokitellaan myös boreaaliseksi luonnonmetsäksi, myrskypuita ei voi korjata.
Joka tapauksessa kaikki toimenpiteet Natura-alueella edellyttävät ely-keskuksen hyväksynnän.
”Retkeilyalueella metsätalouden harjoittaminen on mahdollista 1 800 hehtaarilla ja tuhopuiden korjuuta on suunniteltu noin 850 hehtaarille. Pinta-ala käsittää yhdeksän korjuukeskittymää, joista vasta neljä on saanut ely-keskuksen hyväksynnän”, Ahokumpu kertoo. Niistäkin kahden alueen korjuun hyväksyntä kesti niin kauan, ettei korjuuta päästy aloittamaan ajoissa.
”Metsähallituksella oli valmiudet korjata myrskypuut suunnitelluilta alueilta ennen lumentuloa, mutta elyn päätösten viivästymisen vuoksi korjuuta ei saatu toteutettua sillä aikataululla, joka oli suunniteltu”, Ahokumpu toteaa.
Talvella myrskypuiden korjuu on käytännössä mahdotonta, sillä näkyvyys on lumen vuoksi huono ja puut ovat jäätyneet kiinni maahan. Puun ajolle olisi nyt erinomaiset olosuhteet soiden yli tehtyjen talviteiden turvin, jos vain syksyllä olisi päästy korjaamaan puut pinoihin.

Pohjois-Pohjanmaan ely- keskuksen keskuksen luonto ja alueidenkäyttö -yksikön päällikkö Eero Melantie kiistää, että päätöksissä olisi vitkuteltu.
”Kyllä me aika äkkiä vastasimme. Natura-kuviot ovat monimutkaisia”, Melantie toteaa. Viiden alueen osalta ely-keskus on vielä vaatinut Metsähallitukselta lisäselvityksiä. Niissä pitää selvittää, miten toimenpiteet vaikuttavat Natura-luontotyyppiin eli tässä tapauksessa harjumetsiin.
Hänen mukaansa on selvää, että retkeilyreittejä voidaan aukoa, mutta laajat korjuutyöt boreaalisissa luonnonmetsissä on eri asia.
”Jos boreaalisessa luonnonmetsässä korjataan puuta, se ei ole enää boreaalinen luonnonmetsä.”

Kesän tullen maassa makaavaa tukkipuuta uhkaa sinistyminen. Sinistynyt tukki ei kelpaa sahoille, vaan joudutaan myymään kuitupuuna sellutehtaille. Kuutiosta kuitupuuta maksetaan noin 30 euroa vähemmän kuin tukkipuusta.
Tolosen mukaan noin 10 000 kuutiometriä mäntytukkia on menossa pilalle. Tappio on arviolta 300 000–400 000 euroa, jos sinistynyt tukki menee kaupaksi kuitupuuna.
”Harmittava tappio. Mäntytukki on juuri sitä, mitä hirsitaloteollisuus tarvitsee.”
Touko–kesäkuussa on vielä mahdollista saada korjattua tukkia niiltä kohteilta, joilta kesäkorjuu on mahdollista.
Monia metsänomistajia huolettavat mahdolliset tuhohyönteiset, joita Natura-alueelta voi levitä yksityismetsin. Ahokumpu muistuttaa, että suurin osa myrskytuhoalueesta on männikköä, jossa lisääntyvät pääasiassa ytimennävertäjät.
”Ne eivät lennä niin laajalle eivätkä todennäköisesti aiheuta vastaavaa tuhoa kuin kirjanpainajat kuusikoille.”
Lue myös:
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
