• Finnwatch: Stora Enso maksoi kunnon erorahat Intian-tehtaallaan

    Tuotannon työntekijät saivat yli kahden vuoden palkan erorahana.
    Metsä
    10.2.201617:00
    STT

    Metsäyhtiö Stora Enso on toiminut pääosin vastuullisesti sulkiessaan Stora Enso Inpac -tehtaansa Intian Chennaissa, arvioi yritysten vastuullisuutta tutkiva Finnwatch.

    Tehtaalta irtisanotuille maksettiin ainakin 3 200 euron erorahat, mikä vastaa tuotannon työntekijälle yli kahden vuoden palkkaa. Palvelusvuosista riippuen summa saattoi nousta jopa lähelle 10 000 euroa.

    Suurin osa Finnwatchin selvitystä varten haastatelluista työntekijöistä ja ammattiliiton edustajista oli sopimukseen ja korvauksiin tyytyväisiä. Finnwatch ja sen intialainen yhteistyökumppani, kansalaisjärjestö Cividep, katsovat kuitenkin, että Stora Enson tiedottaminen olisi voinut olla parempaa. Työntekijät kuulivat sulkemisesta vasta samana päivänä, kun tieto uutisoitiin mediassa. Työntekijöille ei annettu mahdollisuutta esittää muita vaihtoehtoja parantaa taloudellista kannattavuutta. Sulkemisesta ei myöskään keskusteltu Stora Enson kansainvälisessä yritysneuvostossa.

    Stora Enso ilmoitti tehtaan sulkemisesta viime vuoden kesäkuussa. Tehtaalla oli 350 työntekijää. Finnwatch arvioi, että Stora Enson antama tieto Intian pakkausliiketoiminnan kannattamattomuudesta näyttää perustellulta. Pakkauksia valmistava yksikkö menetti suuren asiakkaan, kun Nokia sulki tehtaansa Chennaissa.

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    Finnwatch
    vastuullinen liiketoiminta
    tehtaan sulkeminen
    Intia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle