
Ehkäpä kannattavinta hakkuutyötä omassa metsässä on sellaisten nuorten kuvioiden harvennus, joille firman ostomies nyrpistää nenäänsä – tai vaatii puukaupan kylkiäiseksi avohakkuuta tien varresta.
Näitä kytkykauppoja tehdessä on hyvä muistaa, että surkea ensiharvennusleimikko voi salakavalasti tiputtaa parhaan tienvarsileimikon hintaa.
Muun muassa tässä on hankintahakkaajan sauma. Kun käy tekemässä itse pientä kalikkaa antavan ensiharvennuksen, pääsee myymään tienvarren päätehakkuun paremmista asemista. Moton ajelutus kehnolla räippäkuviolla ei tällöin pienennä aukon myyntituloa.
Silloin pelkkä myydyn hankintapuun mottihinta ei kerro kaikkea. Tuloa tulee myös kunnollisesti tehdyn ensiharvennuksen jäljelle jäävän, huolella valitun puuston myöhemmästä arvokasvusta. Motiivin omalle hakkuutyölle voivat antaa myös liikunnan terveyshyödyt tai ilo metsätöiden tekemisestä.

Moottorisaha tai kaatuva puu voi aiheuttaa hankintahakkaajalle vakavan loukkaantumisen tai johtaa jopa kuolemaan. Tämä pitää muistaa.
Sahat tai päälle putoavat rungot eivät kuitenkaan itsestään aiheuta loukkaantumisia tai kuolemantapauksia. Syynä on kutakuinkin aina metsätöitä tekevän vääränlainen toiminta tilanteeseen nähden eli ihminen itse.
Jollei ole kokemusta metsätyöstä, nopeimmin sen perusteet oppii metsänomistajille tarkoitetulla sahakurssilla, jollaisia metsäkeskukset ja metsänhoitoyhdistykset ajoittain järjestävät.
Suurin osa hankintahakkaajista on oppinut metsätöiden teon taidot isältään, jotkut äidiltään. Tietotaitoa on voinut siirtää myös muu yleensä vanhempi sukulainen. Tämä on erinomainen tapa kouluttautua hankintahakkaajaksi, kunhan tietoa siirtävän osapuolen tietämys ja taidot ovat ajan tasalla.

Suljettavassa takintaskussa oleva puhelin ei vielä ole riittävä turva hankintahakkaajalle. Akku voi loppua, kenttä puuttua, tai hankintahakkaaja ei olekaan soittokunnossa.
Siksi on tärkeä ilmoittaa ennen metsään lähtöä läheiselle, mihin menee ja kuinka kauan viipyy. Hakkuutyömaan sijainnin kertominen on oleellista, jotta etsintätilanteessa osataan suunnata suoraan oikeaan paikkaan. Tämä koskee erityisesti niitä, joilla metsää on useammassa palassa eri paikoissa tai sitä on paljon.
Sijainti olisi hyvä tietää mahdollisimman tarkasti. Silläkin voi olla kriittisessä tilanteessa merkitystä. Hakkuutapaturman tai sairauskohtauksen maahan kaatamaa ihmistä voi olla vaikea havaita aluskasvillisuuden seasta.
Väliaikailmoitus tekstarilla puoliltapäivin sekä työpäivän lopettaessaan luo lisäturvaa. Jollei ilmoitusta tule, läheinen soittaa. Se voi pelastaa ihmishengen.
Metsään lähdettäessä on välttämätöntä, että metsänomistaja käyttää aina kaikkia asianmukaisia turvavarusteita. Varusteiden pitää olla ehjiä, jottei turva ole lumetta.
Kypärä on varusteista salakavalin sikäli, että auringon UV-säteily haurastuttaa muovia. Lujuuden voi testata vääntämällä lippaa reunoilta kaarelle.
Jos kypärä ritisee tai siihen tulee hiusmurtumia, muovi on haurastunut ja menettänyt alkuperäisen lujuutensa. Se pitää uusia. Kun kypärää ei käytetä, sitä on paras säilyttää suojassa auringolta.
Kypärän helpoimmin rikkoutuva kohta on visiirin metalliverkko. Se suojaa silmiä oksien pistoilta, teräketjusta lentäviltä puunpaloilta ja purulta sekä joskus kiviltäkin. Se vaimentaa myös kasvoihin kohdistuvaa iskua.
On tavallista, että metalliverkko on jostakin kohdasta rikki. Suoja ei silloin ole kunnollinen, ja verkko pitäisi uusia. Niitä saa varaosina, joten koko kypärää ei tarvitse ostaa.
Viiltosuojat metsurin turvahousuissa pysäyttävät ketjun, mutta suojaus ei välttämättä ole täydellinen. Viiltosuojaus ei takaa sitä, ettei ketju voisi mennä suojan läpi jalkaan asti. Liikaa viiltosuojiin ei saa siksi luottaa.
Jollei ketju pysähdy kokonaan, todennäköisesti sen nopeus silti hidastuu niin paljon, ettei hengenvaarallista vammaa jalkaan synny. Jos turvahousuihin tulee silloin tällöin osumia pyörivästä teräketjusta, hakkuutapa on väärä ja sitä pitää parantaa. Lähtökohta on se, ettei ketju saa osua turvahousuihin.
On makuasia, käyttääkö vyötärömallin turvahousuja vai turvahaalaria. Haalarissa suoja ulottuu yleensä ylös asti, mutta osumat tulevat lähes aina jalkoihin.
Jos käytössä on kuutiotilavuudeltaan suuri ja tehokas saha, se läpäisee viiltosuojauksen paljon todennäköisemmin kuin pienempi kevytsaha.

Hankintahakkaajan perusjalkine metsään on kumiturvasaapas. Se on paras valinta, kun sahataan vetisessä metsässä tai suolla, ja myös hinnaltaan edullisempi.
Ehjät kumiturvasaappaat eivät vuoda eivätkä ime vettä. Ne säilyttävät ryhtinsä märkänäkin, eikä ulkopintaa tarvitse kuivattaa käytön jälkeen. Kumiturvasaappaiden pintaan tarttunut lika on helppo pestä pois. Saappaisiin ei tartu puru, eikä niissä ole katkeavia kengännauhoja. Hoitoaineita ei tarvita, ja korkea varsi estää lumen pääsyä sisään.
Myös hyvät nahkaturvakengät ovat vedenpitävät, mutta muilta osin ne häviävät kaikissa edellä luetelluissa kohdissa kumiturvasaappaille.
Hyviäkin puolia nahkaturvakengissä on. Ne ovat kevyet ja mukavat, ja jalat hikoavat niissä vähemmän kuin kumisaappaissa. Pakkasilla tämä ehkäisee osaltaan varpaiden palelua.
Istuvuus on nahkakengissä yleensä parempi, ja ne ovat myös kumisia kestävämmät. Jotkin mallit tukevat nilkkaa. Työpäivän jälkeen nahkaturvakengät on helpompi riisua jaloista kuin päivän hionneet kumisaappaat.
Useimmat metsänomistajat sahaavat hankintahakkuulla kevyemmän puoleisella tai keskikokoisella moottorisahalla.
Sahan sylinteritilavuus on silloin noin 42 kuutiosenttimetriä tai sen alle. Yleensä suositaan keskihintaisia tai sitä kalliimpia sahoja. Jollei sahoista ole aiempaa kokemusta, on suositeltavaa aloittaa sahoihin tutustuminen tämän kokoisista ja hintaisista koneista.
Hankintahakkaajalle tärkeä seikka on lähellä sijaitseva merkkihuolto. Sieltä löytyvät alkuperäiset varaosat ja oman sahamerkin korjaukseen koulutettu huoltohenkilö. Nämä antavat varmuutta sille, että jos sahaan tulee vikaa, keskeytys savotalla jää lyhyeksi.
Osa isoista, vahvakätisistä miehistä suosii 50-kuutioisia sahoja. Niiden etuna on hyvä teho ja kestävyys, vaikka saha olisi hinnaltaan vain keskitasoa.
Kun kokeilet sahan painoa myymälässä, muista, että sen tankit ovat tyhjät. Täysi bensa- ja teräöljytankki tekevät sahasta raskaamman.
Harvoin metsätöitä tekevän ranteet saattavat kipeytyä pöllejä nostellessa, jos ei käytä jotain nostovälinettä.
Kahden nostokoukun käyttö vaatii hieman taitoa ja kokemusta. Älä ainakaan hanki muutaman euron kiinalaisia koukkuja. Ne ovat ergonomialtaan epäilyttäviä. Yleensä ne ovat myös tylsiä, eikä niiden teroittaminen ole ihan helppo juttu.
Koukkuja helpompaa on käyttää pinotavarasaksia, jolloin nostoa avustetaan pelkällä käsineen suojaamalla kädellä. Silloinkin tarvitaan varustevyö ja kotelo saksille.
Puuta kaadettaessa voidaan tarvita vänkäriä konkeloon jääneen rungon vääntämiseen alas. Siksi vänkärissä pitää olla koukku tätä tarkoitusta varten.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/2019.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
