• Ponssella muistetaan elää

    Vieremäläinen metsäkonevalmistaja Ponsse juhli mukavan leppoisasti 45-vuotista taivaltaan viime lauantaina.
    Juha, Janne, Jarmo ja Jukka Vidgrén odottavat hevosenluovutusvuoroaan, kun Jussi Vatanen haastattelee Ponssella 45-vuotisen työrupeaman tehnyttä Matti Hiltusta.
    Juha, Janne, Jarmo ja Jukka Vidgrén odottavat hevosenluovutusvuoroaan, kun Jussi Vatanen haastattelee Ponssella 45-vuotisen työrupeaman tehnyttä Matti Hiltusta. Kuva: Visa Vilkuna
    Metsä
    9.8.201513:15
    Visa Vilkuna

    Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrénin mukaan yleinen tapa lienee juhlia tasakymmeniä, jos enää niitäkään. Ponssella on kuitenkin ajateltu, että kymmenen vuoden väli isoilla juhlilla on liian pitkä. Tässäkin suhteessa Ponsse haluaa olla erilainen ja pitää verkostonsa kunnossa.

    Vidgrén korosti, että työnteon lisäksi on myös muistettava elää. Henkisen tilan ylläpito tarvitsee yhteenkuuluvaisuutta lujittavia juhlia. Paikalla oli vajaa pari tuhatta yhtiön työntekijää, asiakasta ja yhteistyökumppania 26 maasta. Juhlaa varten oli pystytetty 1700 neliöinen teltta Einari Vidgrénin synnyinpaikan läheisyyteen.

    Juhlan kohokohtana oli yhtiön ensimmäisen ja pitkäaikaisimman työntekijän, Matti Hiltusen pian tapahtuva eläköityminen 45 vuoden työrupeaman jälkeen. Juhlan juontanut näyttelijä Jussi Vatanen haastatteli Hiltusta menneiden vuosikymmenten sattumuksista. Yleisö repesi useampaan otteeseen hersyvään nauruun, kun Hiltunen vastaili kysymyksiin savolaisella sukkeluudella. Aivan tyhjin käsin Matti Hiltusen ei tarvinnut eläkkeelle lähteä, sillä Vidgrénin veljekset olivat hankkineet miehelle parivuotiaan lupaavan ravurinalun.

    Puheiden, karaoken, tikkakisan ja kevyen kesäillallisen jälkeen oli vuorossa perinteiset lavatanssit. Illan hämärtyessä lavalle nousi Paula Koivuniemi. Juhlan päättyi puolen yön tienoilla Popedan ja Pate Mustajärven jykevään esiintymiseen.

    Artikkelin aiheet
    Ponsse
    yritysjuuhla
    Vieremä
    metsäkoneet
    työelämä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle