Aarre: Eeva-Liisa Pitkänen on yksi vähiin käyvistä hevosmetsätyön taitajista: "Siellä metsässähän minä olisin ollut aina"

Kun Eeva-Liisa Pitkänen oli kolmen vanha, isä vei hänet ensi kertaa rankametsään. Savottaan lähdettiin totta kai hevosella. Tuohon aikaan ei koneita metsissä vielä liiemmälti näkynyt.

Hieman vanhempana tyttärestä oli isälle jo apuakin. Pitkänen ohjasti hevosta metsässä rankakasalta toiselle, kun isä teki kuormia. Tytöllä oli päässään myssy, käsissään rukkaset ja sieraimissaan vastakaadetun puun ja hikisen hevosen tuoksu.

"Siellä metsässähän minä olisin ollut aina. Paljon mukavampaa siellä oli kuin äidin kanssa keittiössä."

Rakkaus metsää ja hevosia kohtaan on kestänyt. Hevosia on kotitilalla Petäjäveden Kukkaron kylällä seitsemän.

Tallin matriarkka ja Pitkäsen pitkäaikaisin kumppani on 22-vuotias Napsukka, jonka Pitkänen osti tamman ollessa viisivuotias.

"Napsukasta oli myynti-ilmoitus lehdessä. Edellinen omistaja oli yrittänyt ajaa sillä kilpaa, mutta menestys ei ollut hääviä. Työajosta sillä ei ollut kokemusta ollenkaan. Omistaja kuitenkin sanoi, että tamma on lapsirakas, joten pitihän sitä lähteä katsomaan."

Hevosmetsätyön taitajia on Suomessa enää kourallinen.

Pitkänen on miehensä Reijo Niemisen kanssa siirtänyt osaamistaan eteenpäin alan kursseilla sekä lukuisissa perinnetapahtumissa, mutta kumpikaan ei usko, että hevoset enää metsiin palaavat ainakaan suurissa määrin.

"Ei ole kiinnostuneita tekijöitä eikä toimivia hevosia."

Lue Aarteen jutusta, miten leimikko valmistellaan niin, että sen voi korjata hevosen kanssa ja minkälaista on Pitkäsen ja Niemisen harjoittama järkevä metsätalous?