
Raakapuun hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan kohdatessa markkinoilla. Markkinoita on kuitenkin useita pitkäjänteisistä asiakassuhteista aina erilaisten kertaerien kauppoihin. Markkinatilanteiden mukaan raakapuun hinnat voivat poiketa eri markkinoilla toisistaan.
Yksi puumarkkinoista on raakapuun ulkomaankauppa, ja sillä on merkitystä myös laajemmalle hinnanmuodostukselle puumarkkinoilla.
Venäjältä tuotiin Suomeen vuoden 2022 alkuun asti puuta, pääosin koivukuitupuuta ja haketta, laajassa ja vuodesta toiseen suhteellisen ennustettavassa mittakaavassa. Venäjän hyökättyä Ukrainaan tämä raakapuun tuonti on päättynyt.
Viime aikoina raakapuun tuontimäärä Suomeen ja vientimäärä Suomesta ovat olleet määrällisesti historiallisen lähellä toisiaan. Puun tuonti on enää kaksinkertaista puun vientiin nähden. Samaan aikaan tuonti- ja vientihintoihin on muodostunut poikkeuksellisia tasoeroja.
Suomeen on tuotu puuta merkittäviä määriä myös muista maista kuin Venäjältä, erityisesti Ruotsista, Virosta ja Latviasta.
Venäjältä tulleen 8–9 miljoonan kuutiometrin tuonnin romahdus viime vuonna ei sekään ollut erityisen poikkeuksellinen tapahtuma. Ennen paperiteollisuuden rakennemuutosta Suomeen tuotiin Venäjältä muutaman vuoden ajan jopa 15–17 miljoonaa kuutiometriä puuta samoihin aikoihin, kun teollisuus varautui pinta-alaverotuksen siirtymäkauden päättymiseen vuonna 2005.
Puuntuonnin huippuvuosien jälkeen tuontimäärä alkoi vähentyä. Venäjä aloitti raakapuun vientitullien korotusohjelman, jonka oli määrä huipentua vuoteen 2009. Tuo korkein tullitaso ei sittemmin toteutunut. Ennen vuotta 2009 raakapuun vientitullien korotusuhka ehti kasvattaa tuonnin muista maista 6–7 miljoonaan kuutiometriin.
Vuodesta 2009 alkaen raakapuun tuonti Suomeen romahti finanssikriisin myötä. Tuonti Venäjältä laski 5–6 miljoonaan ja muista maista 3–4 miljoonaan kuutiometriin. Myöhemmin tuonti Venäjältä kasvoi hieman alimmista tasoistaan.
Venäjän elokuussa 2012 toteutuneen WTO-jäsenyyden myötä tuontimäärä lopulta vakiintui aina vuoden 2021 loppuun asti. Samalla raakapuun tuonti muista maista laski 2–3 miljoonaan kuutiometriin.
Vuoden 2022 helmikuun jälkeen puuntuonti Venäjältä Suomeen ensin väheni ja sitten päättyi kesään 2022 mennessä. Alkuvuoden aikana puuta tuotiin noin 1,5 miljoonaa kuutiometriä.
Tuonnin kasvu muista maista alkoi vasta kesän 2022 jälkeen. Viime vuonna Suomeen tuotiin muista maista kuin Venäjältä noin neljän miljoonan kuutiometrin verran raakapuuta.
Raakapuun tuonnin määrä muista maista kuin Venäjältä kasvoi viime vuonna noin viidenneksellä vuoteen 2021 verrattuna. Yllättävän markkinatilanteen ja hintojen voimakkaan nousun takia sen euromääräinen arvo yli kaksinkertaistui.
Venäjältä tulleen tuontipuun merkitys on ollut niin hallitseva, että raakapuun vienti Suomesta muihin maihin on jäänyt keskustelussa melko vähäiselle huomiolle.
Raakapuuta on kuitenkin viety noin 1,5–2 miljoonaa kuutiometriä vuosittain. Tärkein vientimaa on ollut Ruotsi. Kun mukaan ei lasketa Venäjältä tuotua puuta, esimerkiksi vuosina 2014–2017 raakapuun vienti- ja tuontimäärät ovat olleet suunnilleen samansuuruisia.
Vuonna 2022 raakapuun vienti ylsi noin kahteen miljoonaan kuutiometriin. Viennin määrä kasvoi edellisvuodesta noin 45 prosentilla. Myös viennin arvo kasvoi suunnilleen saman verran, 47 prosenttia.
Vientimääristä noin kaksi kolmasosaa on ollut havupuuta. Myös tukkeja, erityisesti mäntytukkeja, viedään ulkomaille jalostettavaksi.
Vuonna 2022 Suomessa kärsittiin koivukuitupuun vajeesta, mutta samaan aikaan koivukuitupuun vienti ylsi ennätykselliseen noin 400 000 kuutiometriin.
Tuonnin ja viennin yksikköhintojen avulla on mahdollista seurata markkinoiden kykyä ohjata raakapuuta eri käyttötarkoituksiin. Tehokkailla markkinoilla hintaerot pyrkivät ennen pitkää tasoittumaan. Esimerkiksi kuljetuskustannuksista johtuvat erot kuitenkin säilyvät.
Raakapuun tuonti- ja vientihintojen vertaileminen on mielekästä vain, jos kauppamäärät ovat riittävän isoja. Yksittäiset ja satunnaiset erät saattavat olla poikkeuksellisesti hinnoiteltuja.
Yllä olevassa graafissa on esitetty muista maista kuin Venäjältä tuotujen kuitupuutavaralajien ja hakkeen sekä vastaavien vientihintojen erotuksen kehittymistä vuosina 2005–2021 sekä sen jälkeen kuukausittain tammi-joulukuussa vuonna 2022. Hintaerot esitetään euroissa per kiintokuutiometri.
Pienissä euromääräisissä arvoissa ja määrissä tuontihintojen keskiarvojen laskeminen ei ole aivan eurontarkkaa, kun kyseessä ovat muut tuontimaat ennen Venäjän-tuonnin loppumista. Graafista nähdään kuitenkin, että kuusikuitupuulla ja koivukuitupuulla tuonti- ja vientihintojen ero on ollut nollan molemmin puolin. Tuontihinnat ovat siten olleet suunnilleen samat kuin vientihinnat.
Hakkeella vastaava ero on ollut hieman positiivinen, eli tuontihinnat ovat olleet vientihintoja korkeampia. Mäntykuitupuulla kuutiometrikohtainen hintaero on ollut taas peräti 20–40 euroa negatiivinen, eli vientihintataso on ollut korkeampi kuin tuontihintataso.
Vuoden 2022 aikana tuonti- ja vientihintojen eroissa on tapahtunut selkeä muutos.
Tuontihinnat ovat nousseet nopeammin kuin vientihinnat, mikä on näkynyt kuusikuitupuun, koivukuitupuun ja hakkeen tuonti- ja vientihintojen erotuksen kasvuna. Tuontihintataso kuutiometriltä on noussut 20–40 euroa korkeammaksi kuin vientihintataso. Mäntykuitupuullakin ennen vientihintojen eduksi ollut erotus on hieman kaventunut aiemmasta.
Vuoden 2022 lopulla erityisen korkealle tasolle nousivat Suomeen tuodun koivukuitupuun ja hakkeen hinnat, jopa yli sataan euroon kuutiometriltä. Myös polttoon tuodusta puusta maksettiin noin 90 euron kuutiometrihintaa.
Kotimaan puukaupassa keskikantohinnat olivat maalis-huhtikuun vaihteessa edelleen nousussa. Kuusitukista maksettiin uudistushakkuulla keskimäärin 76,24 euroa kuutiolta, mäntytukista 74,18 euroa ja koivutukista 57,03 euroa kuutiolta.
Nousussa olivat myös hakkuuaikeet. Suomen metsäkeskukseen tehtiin viikolla 13 metsänkäyttöilmoituksia 2,1 miljoonan kuution edestä, mikä on noin miljoona kuutiota enemmän kuin edellisellä viikolla. Eniten metsänomistajat suunnittelivat mäntykuidun korjuuta.
Teksti: Mari Ikonen
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
