
Akaan kaupungin rakennustarkastaja Tuomas Tikka pitää käyttökieltoa perusteltuna päätöksenä vanhoista sähköpylväistä tehdylle vapaa-ajanrakennukselle.
”Rakennus asetettiin käyttökieltoon, koska Tukesin ohjeiden perusteella on syytä olettaa, että se on terveydelle vaarallinen.”
Tikka on toiminut virassaan noin neljä viikkoa, joten juuri käyttökieltoon asetetun rakennuksen tapaus on tullut vireille jo hänen edeltäjänsä aikana.
Kaupunki pyytää kiinteistönomistajalta vuoden loppuun mennessä riippumattoman tahon selvitystä mökissä käytettyjen pylväiden haitta-aineista. Selvityksestä tulee ilmetä rakennuksen vaikutukset ihmisiin, eläimiin ja ympäristöön. Lisäksi kaupunki vaatii rakennuksen käyttökelpoisuudesta terveystarkastajan suostumusta tai lausuntoa.
Selvityksen perusteella ratkeaa, voidaanko rakennus muuttaa turvalliseksi vai pitääkö se mahdollisesti purkaa.
”Selvityksen perusteella edetään. Onhan mahdollista, että rakennus on jollain kapseloinnilla mahdollista tehdä käyttöturvalliseksi.”
Tukesin asiantuntijan mukaan olemassa olevien CCA-rakenteiden terveyshaittojen välttämiseksi riittää ihokontaktin estäminen. Rakennuksen voi esimerkiksi paneloida sisältä.
Entä onko kunnalla taloudellista vastuuta jälkiseuraamuksista tapauksessa, jossa rakennus on tehty vanhoista pylväistä kunnan myöntämällä luvalla?
”En osaa yhtään sanoa, se on juristiasiaa. Kiinteistönomistaja vastaa kiinteistön hoidosta ja olemassa olevista rakennuksista. Tällaisessa tapauksessa en uskalla kommentoida vastuukysymyksiä.”
Tikka ei ole urallaan aikaisemmin törmännyt vastaaviin asuinrakennuksiin.
Maatilarakennuksiin kyllä, mutta maatilarakentamisessa vanhojen pylväiden uusiokäyttö voi olla sallittua.
Myös maisemarakentamisessa ja vesialueilla esimerkiksi laitureissa vanhoihin pylväisiin törmää toistuvasti. Niiden haittojen ja tarvittavien toimenpiteiden arviointi kuuluu kuntien ympäristötoimelle.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
