• Uudet sienitaudit uhkaavat taimituotantoa

    Tutkija löysi Suomesta kolme uutta Phytophthora-lajia, jotka selviävät talvesta ja torjuntaruiskutuksista.
    Kuva: Lauri Salminen
    Metsä
    29.4.201215:27
    MT toimitus

    Phytophthora-suvun munasienet ovat pahamaineisia taudinaiheuttajia, jotka aiheuttavat vieraslajeina epidemioita maa- ja metsätaloudessa sekä luonnonympäristöissä ympäri maailmaa.

    Suomen metsätaimitarhoilla Phytophthora-sienen taudeille ovat alttiita ainakin kuusi ja koivu. Kokeissa Phytophthora tappaa kuusen soluja nopeasti lähes kaikissa solukoissa.

    Helsingin yliopistossa väitellyt Anna Rytkönen tarkasteli tutkimuksessaan Suomessa jo esiintyviä Phytophthora-sieniä ja niiden aiheuttamaa uhkaa.

    ”Esimerkiksi 1990-luvulla Suomeen vakiintunut vieraslaji Phytophthora cactorum selviää luonnonvesissä. Taimitarhalla kasteluvesi on mahdollinen koivun levälaikun tartuntalähde”, tutkija kertoo.

    Rytkönen löysi alppiruusuista kolme uutta Phytophthora-lajia. Nämä pystyvät sietämään paitsi kylmiä talvia myös torjunta-aineita.

    Tutkija pelkää, että suvun sienet jäävät pysyväksi uhkaksi Suomen kasvintuotannolle. On myös riski, että taudinaiheuttaja leviää luontoon.

    Artikkelin aiheet
    sienitaudit
    taimituotanto
    Phytophthora
    metsätalous
    kasvinsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua