• Hakkuita seurataan nyt myös satelliiteilla – Metsäkeskus toivoo kustannussäästöjä ja valvonnan tehostumista

    Erityisesti maissa, joissa laittomat hakkuut ovat ongelma satelliittiseurannasta olisi paljon hyötyä.
    Satelliittikuvasta voidaan tunnistaa esimerkiksi avohakkuukohteet. Automaattitulkinnan tekemä aluerajaus punaisella.
    Satelliittikuvasta voidaan tunnistaa esimerkiksi avohakkuukohteet. Automaattitulkinnan tekemä aluerajaus punaisella. Kuva: Bitcomp Oy
    Metsä
    26.6.201911:22
    Riina Karvonen

    Metsäkeskus on ottanut käyttöön koko Suomen laajuisen hakkuiden satelliittiseurannan.

    Satelliittikuvista ja niistä tehdyistä kartoista nähdään, missä on tehty päätehakkuita tai harvennuksia. Kun karttoja verrataan Metsäkeskukselle tulleisiin metsänkäyttöilmoituksiin, voidaan kohdistaa metsälakia valvovat maastotarkastukset paremmin.

    Kehittämisasiantuntija Eetu Myöhänen Suomen metsäkeskuksesta arvelee, että palvelun myötä syntyy kustannussäästöjä ja valvonta tehostuu.

    Sentinel 2 satelliitti tuottaa kaikille avointa dataa, jota nyt käyttöön otettu palvelu hyödyntää. Datasta on hyötyä ympäristön tilan seurannassa.

    Hakkuiden lisäksi satelliittikuvista voidaan nopeasti ja helposti arvioida esimerkiksi hyönteis- tai myrskytuhoja.

    Palvelun tuottaneen ja sen kehittämisestä vastaavan Bitcomp Oy:n kehityspäällikkö Sanna Härkösen mukaan satelliittiseurannasta voisi olla hyötyä myös ulkomailla:

    "Monissa maissa on tarvetta laittomien hakkuiden ja metsäalan vähenemisen seurantaan."

    Artikkelin aiheet
    satelliittiseuranta
    metsähakkuut
    Suomen metsäkeskus
    Sentinel 2
    valvonta ja kustannussäästöt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle