• Hakkuut jatkuivat kesällä vilkkaina

    Metsä
    8.9.201416:00
    Jarmo Palokallio

    Puunkorjuu on vilkkaimmillaan kevättalvella. Se ei silti pysähdy kokonaan edes heinäkuuksi. Tänä kesänä hakkuut jatkuivat sydänsuven ylitse tavallista vilkkaammalla vauhdilla.

    Metsäntutkimuslaitoksen mukaan puuta korjattiin heinäkuussa 2,4 miljoonaa kuutiota teollisuuden käyttöön. Se on vajaan viidenneksen keskimääräistä enemmän.

    Hakkuumäärän lisäys oli peräisin yksityismetsistä, joista kertyi puuta kaikkiaan 1,8 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli 15 prosenttia vuodentakaista ja lähes neljänneksen keskimääräistä suurempi.

    Pystykauppojen puuta hakattiin yli neljännes keskimääräistä enemmän, kaikkiaan 1,5 miljoonaa kuutiometriä.

    Hankintapuun vastaanottomäärä nousi viisi prosenttia keskimääräistä suuremmaksi, 0,3 miljoonaan kuutiometriin.

    Metsäteollisuusyhtiöiden omien metsien ja Metsähallituksen hallinnoimien valtion metsien hakkuista kertyi heinäkuussa puuta 0,6 miljoonaa kuutiometriä.

    Hakkuumäärä oli lähes yhtä suuri kuin edeltävän kymmenvuotisjakson keskiarvo, mutta se jäi vajaan kymmenyksen vuodentakaista pienemmäksi.

    Heinäkuun hakkuista oli tukkia miljoona ja kuitupuuta 1,4 miljoonaa kuutiometriä. Tukin määrä oli 12 ja kuitupuun määrä kuusi prosenttia edellisvuotista suurempi.

    Vaikka puukauppa on käynyt sujuvasti ja puuta on myös korjattu vauhdilla, kuluvan vuoden hakkuista puuta on silti kertynyt hieman viimevuotista vähemmän.

    Tammi–heinäkuussa teollisuuspuuta on hakattu kaikkiaan 30,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä on kaksi prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten.

    Tukin määrä on noussut edellisvuodesta kolme prosenttia 12,3 miljoonaan kuutiometriin ja kuitupuun määrä vähentynyt viisi prosenttia 17,8 miljoonaan kuutiometriin.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    hakkuut
    metsäteollisuus
    puunkorjuu
    tilastot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle