• Sipsitehdas saa energian hakkeesta

    Metsä
    20.2.201515:00
    MT toimitus

    OULU (MT)

    Pohjois-Pohjanmaan Pyhännällä toimiva Latvaenergia alkoi tammikuussa tuottaa metsähakkeesta prosessihöyryä kolmelle elintarviketeollisuusyritykselle.

    1,8 miljoonan euron investoinnista hyötyvät perunalastuja valmistava Realsnacks, einesruokia valmistava Feelia sekä muun muassa sinappeja ja ketsuppeja valmistava Maustaja.

    Lämmöntuotantolaitos tarvitsee haketta vuosittain noin 12 000 hakekuutiometriä, kertoo Latvaenergian toimitusjohtaja Pekka Kemppainen.

    Kiintokuutioiksi muutettuna määrä on 4 800 kuutiometriä.

    Latvaenergia hankkii tarvitsemansa puun itse.

    ”Joka päivä joku metsänomistaja ottaa yhteyttä, että puuta on tienvarressa, mutta se ei mene kaupaksi”, Kemppainen kertoo.

    Kaikkea tarvittavaa puuta ei Pyhännältä löydy, sillä valtio omistaa kunnan alueella paljon metsää. Energiapuu päätyy niistä useimmiten Ouluun.

    Voimalaitoksilla käytettävää puuta hankitaan lähialueen lisäksi pääasiassa Kärsämäeltä ja Siikalatvan seudulta.

    ”Realsnacksin sipsipusseissa lukee perunanviljelijän nimi. Ehkä tulevaisuudessa niissä voisi lukea myös energiapuun korjaajan tai metsänomistajan nimi”, Kemppainen suunnittelee.

    Pohjois-Pohjanmaalla energiapuun käyttö on kasvanut huomattavasti viime vuosina.

    ”Vuonna 2007 maakunnassa käytettiin metsähaketta 160 000 kuutiometriä. Vuonna 2013 jo 559 000 kuutiometriä”, kehittämispäällikkö Eeva-Liisa Repo Metsäkeskuksesta kertoo.

    Repo ja Kemppainen puhuivat Energiametsä-hankkeen loppuseminaarissa Oulussa tiistaina.

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    energiantuotanto
    metsähake
    Latvaenergia
    Pyhäntä
    elintarviketeollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle