• Haketuesta sanottua

    Metsä
    30.1.201515:00
    MT toimitus

    MTK:n mielestä hallituksen esityksessä ammutaan tykillä kärpästä.

    Haketuen rajaus aiheuttaisi raskaan seuranta- ja raportointimenettelyn lisäkustannuksineen sekä suuria uhkia puumarkkinoiden toimivuudelle.

    Tuen piiristä pois rajattava puumäärä on vain 0,5 miljoonaa kuutiota vuodessa eli vain 1,5 prosenttia vuoden 2013 kuitupuuhakkuista.

    Metsähakkeen tuen jako kahteen luokkaan on ristiriidassa metsähakkeen käytön lisäämistavoitteen sekä byrokratian ja hallinnollisen taakan vähentämistavoitteiden kanssa, sanoo Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen.

    Hän muistuttaa, että lausuntokierroksella esitys sai murskakritiikin.

    ”Ihmettelemme hallituksen kiirettä viedä esitystä kovalla kiireellä eteenpäin, vaikka sen sisältö on monin tavoin ongelmallinen.”

    Metsähakkeen sähköntuotantotuen kaavamaiset rajaukset ovat Stubbin hallitukselta taka-askelia Suomen biotalousstrategian toteutuksessa, arvostelee Koneyrittäjien liitto.

    Hallitus yrittää esityksellään torjua teoreettista puumarkkinaongelmaa aiheuttaen samalla todellisia ongelmia kotimaisen metsähakkeen tuotannolle, jolla olisi hyvät mahdollisuudet kasvuun ja työllistämiseen.

    Hallituksen esitys metsähakkeen jaosta kahteen luokkaan lisää Bioenergia ry:n mukaan byrokratiaa ja vie metsähakkeen käyttöä taaksepäin.

    Byrokraattinen jako pahentaa paikoin erittäin heikkoa kotimaisen energian tilannetta entisestään. Useat haketta käyttävät energiayhtiöt ovat ilmoittaneet lopettavansa tai vähentävänsä hakkeen käyttöä, mikäli jakoesitys etenee eduskunnassa.

    Tukirajaus sotii hallituksen lokakuussa antamaa linjausta vastaan parantaa kotimaisten polttoaineiden kilpailukykyä erityisesti suhteessa ulkomaiseen kivihiileen, toteaa EPV Energian toimitusjohtaja Rami Vuola.

    ”Olemme metsähaketta käyttävien energiayhtiöiden keskuudessa äärimmäisen huolissamme hallituksen esityksen vaikutuksista. Tukirajaus tulee johtamaan metsähakkeen käytön romahtamiseen, työpaikkojen tuhoamiseen ja fossiilisten polttoaineiden käytön ja tuonnin lisääntymiseen.”

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    haketuki
    metsähake
    biotalous
    puumarkkinat
    energia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle