• Hämeen Sanomat: Hamin opiskelijat lähtevät Evolta ja Mustialasta – ”Miten metsäalan koulutusta voidaan toteuttaa kaupungissa?”

    Hämeen ammatti-instituutin Evon ja Mustialan kampusten toiminnot siirretään ammattiopisto Tavastian oppimisympäristöihin.
    Mustialan maatalousoppilaitos.
    Mustialan maatalousoppilaitos. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Koulutus
    3.10.202510:15
    Suvi Jylhänlehto

    Hämeen ammatti-instituuttia (Hamia) ja sen koulutustarjontaa ollaan yhdistämässä ammattiopisto Tavastian alaisuuteen, kertoo Hämeen Sanomat.

    Hämeen ammattikorkeakoulun (Hamkin) talous- ja hallintojohtaja Johanna Närhi sekä Hamin rehtori Pia-Maria Haltia kertovat lehdelle, että yhdistymisen pitäisi virallisesti tapahtua heti vuoden 2027 alusta. Virallisia päätöksiä ei olla vielä tehty. Hami on Hämeen ammattikorkeakoulun (Hamkin) tytäryhtiö.

    Hamin metsäalan tutkinnot on keskitetty Evon kampukselle, maatalousopetus Tammelan Mustialaan ja puutarhaopinnot Lepaan kampukselle.

    Yhdistymisessä Hami oy:n toiminta lakkaa ja Hamin Evon ja Mustialan kampusten toiminnot siirretään ammattiopiston oppimisympäristöihin. Lepaan kampuksella säilyvät todennäköisesti Hamin nykyiset liiketoiminnat eli Lepaa golf ja viinitila sekä panimo ja siihen liittyvä alkoholikoulutus.

    Miten metsäalan koulutusta voidaan toteuttaa kaupungissa, Hämeen Sanomat kysyi Hamin rehtori Haltialta. Hänen mukaansa Hamin metsäalan koulutus painottuu perinteisten metsuripalvelujen tuottamiseen, jollaisten kysyntä on siirtynyt yhä enemmän kaupunkimaiseen ympäristöön.

    ”Koulutus säilyy, kuten on tarkoitus kaikki muutkin Hamin koulutusalat säilyttää. Tarkoitus on kehittää koulutuksia enemmän työelämän kanssa”, Haltia sanoo.

    Mustialan kampuksen osalta muutos tarkoittaisi Haltian mukaan sitä, että opiskelijat siirtyisivät oppimaan maatiloille.

    ”Meille ei ole enää ensi keväänä mahdollista hakea yhteishaussa maatalousalan perustutkintoon eli painotamme koulutusta enemmän aikuisille. Se tarkoittaa esimerkiksi sukupolvenvaihdoskoulutuksia, jolloin henkilöillä on jo ammattiosaamista taustalla”, hän toteaa lehdelle.

    Lisää aiheesta
    • Useampi lypsykarjarotu opetusnavetassa on rikkaus.

      Maatalousyrittäjät | Mustialan maatalousoppilaitoksen siirtyminen luomuun kannatti ‒ Euroopan komissio kehuu esimerkilliseksi

    • Ahlmanin opistossa on pohdittu maatalouslinjan opetusnavetan remonttia, mutta rahoituksen vähentyminen saattaa muuttaa suunnitelmia. Kuva: Ahlman Edu.

      Koulutus | Perinteikkäällä Ahlmanin maatalouslinjalla pelätään leikkauksia – opiskelijoita on ylipaikoilla jo nyt

      Tilaajalle
    • Kaksipäiväinen tapahtuma toi Evolle Hämeenlinnan ja sen lähikuntien koululaisia.

      Hämäläiset koululaiset tutustuvat metsäluontoon ja metsänhoidon alkeisiin Evolla

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle