
Ruotsin johtavat metsäteollisuusyhtiöt alkavat kehittää harvennushakkuisiin soveltuvaa drooniteknologiaa yhdessä ruotsalaisen AirForestry-yhtiön kanssa.
Mukana yhteistyössä ovat Holmen, SCA, Sveaskog ja Suomessa pääkonttoria pitävä Stora Enso. Metsäyhtiöt sijoittavat yhteensä 1,8 miljoonaa euroa hankkeeseen, AirForestry kertoo tiedotteessaan.
AirForestry kehittää järjestelmää, jossa itsenäisesti sähkövoimalla liikkuvat droonit harventavat metsää. Ajatuksena on kehittää uusi maaperää ja ympäristöä säästävä malli puunkorjuuseen.
AirForestry kertoo, että alustavien tietojen mukaan metsikön kasvu voi parantua menetelmän ansiosta kahdeksan prosenttia kiertoajan aikana, koska ajourilta ja maan tiivistymiseltä vältytään.
Hankkeen aikana AirForestryn teknologiaa testataan jokaisen metsäyhtiön toiminnassa.
AirForestry on saanut myös julkista rahaa.
Ruotsin innovaatiorahoittaja Vinnova myönsi huhtikuussa noin 4,4 miljoonaa euroa kehityshankkeeseen, jonka tavoite on kehittää datalähtöistä täsmämetsätaloutta. Kumppaneina on metsäteollisuusyhtiöitä, tutkimuslaitoksia teleyhtiö Tele2 sekä Ikea.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
