• Kimmo Tiilikainen iloissaan lahopuusta – "Metsien monimuotoisuus kasvaa"

    Lahopuun määrän lisääntyminen Etelä-Suomen metsissä ilahduttaa ympäristöministeriä.
    Kimmo Tiilikainen muistuttaa, että nuorten metsien hakkuut nopeuttavat järeytymistä ja kasvua.
    Kimmo Tiilikainen muistuttaa, että nuorten metsien hakkuut nopeuttavat järeytymistä ja kasvua. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    21.6.201719:10
    Jouko Kyytsönen

    ”Metsien kasvun lisääntyminen on miellyttävä uutinen, samoin se, että lahopuun määrä on Etelä-Suomessa kasvanut viime vuosina", asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) sanoo.

    Luonnonvarakeskus (Luke) kertoi tiistaina valtakunnan metsien inventointitietoja, joiden mukaan metsien kasvu on noussut jo 110 miljoonaan kuutioon eli odotettua enemmän.

    Tiilikaisen mukaan lahopuu on ehkä tärkein osoitus monimuotoisuuden lisääntymisestä.

    Kasvun lisääntyminen merkitsee Tiilikaisen mukaan sitä, että vaikka hakkuita lisättäisiin suunnitellusti, hiilinielu pienentyy vain marginaalisesti ja lyhyeksi aikaa.

    ”Kasvun lisääntyminen 110 miljoonaan kuutioon vuodessa tarkoittaa myös sitä, että metsien puuvarasto lisääntyy useita kymmeniä miljoonia kuutioita vuodessa”, hän toteaa.

    ”Metsien monimuotoisuus kasvaa, hiilinielut säilyvät, Suomen tavoitteet ovat kestävällä pohjalla ja teollisuudelle riittää raaka-ainetta.”

    Hän huomauttaa myös, että varttuneiden kasvatusmetsien lisääntyminen tuo sahateollisuudelle puuta, jolla tukin saanti turvataan tulevaisuudessa.

    Ongelmiakin metsistä löytyy. Esimerkiksi ensiharvennuksia tehdään liian vähän. ”Tähän on tulossa apua siitä, että Suomeen tulee biopolttoainetehtaita, jotka lisäävät pienpuun käyttöä. Silloin ensiharvennukset tehdään ajallaan ja puusto järeytyy nopeammin, mikä usein unohtuu hakkuiden ja biotehtaiden arvostelijoilta.”

    Toinen ongelma on taimikon hoidon vähäisyys. ”Uskon, että metsänomistajien into tehdä tai teettää hoitotöitä kasvaa, kun pienpuun kysyntä kasvaa.”

    Pohjois-Suomessa lahopuun määrä on vähentynyt, mutta se oli Tiilikaisen mukaan ennalta tiedossa jo viime vuoden syksyllä, kun monimuotoisuudesta neuvoteltiin järjestöjen kesken.

    EU:ssa käytäviin ilmastoa ja maankäyttöä koskeviin lulucf-neuvotteluihin ei uusilla inventointituloksilla ole Tiilikaisen mukaan suoraa vaikutusta.

    Artikkelin aiheet
    lahopuu
    metsien monimuotoisuus
    Kimmo Tiilikainen
    metsät
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle