Kaukolämpölaitosten ohella myös metsäteollisuus rakentaa sähkökattiloita. Investointipäätöksistä ovat kertoneet Stora Enso ja UPM.
”Suomessa olemme investoineet sähkökattiloihin Jämsänkoskella, Raumalla, Tervasaaressa ja Kaukaalla, missä ne ovat jo tuotantokäytössä. Tämän lisäksi sähkökattiloita tulee myös useille Saksan-tehtaillemme”, kertoo UPM:n paperiliiketoiminnan energiajohtaja Petri Hyyryläinen.
UPM:n paperitehtailla sähköllä korvataan ensisijaisesti fossiilisia polttoaineita kuten maakaasua lämmön ja höyryn tuotannossa.
Syitä investoinneille ovat Hyyryläisen mukaan fossiilisten hiilidioksidipäästöjen vähentäminen, tehtailla tarvittavan höyryn toimitusvarmuuden parantaminen ja sähkömarkkinoiden joustokyvyn lisääminen.
Metsä Groupilla päätöksiä sähkökattiloista ei ole tehty, mutta tuotannon sähköistäminen on tulevaisuutta, sanoo energiajohtaja Pirita Mikkanen.
Sen yhtenä tavoitteena on saada puusta entistä enemmän raaka-ainetta irti tuotteisiin. Kun puun käyttö tehostuu, se on tehtaiden energiataseesta pois, jolloin puun tilalle tarvitaan korvaavia vaihtoehtoja.
Helpointa sähköistäminen on erillisissä lämmöntuotantolaitoksissa sekä yhdistetyissä sähkön- ja lämmöntuotantolaitoksissa. Niitä on kartonki- ja paperitehtailla, mutta myös sellutehtaiden apu- ja varakattiloissa.
Nopea investointi edellyttää, että paikallinen sähköverkko kestää kattilan tuoman lisäkuorman.
Tehtaiden tarvitsemaa höyryä voidaan varastoida lyhytaikaisesti.
”Korkean lämpötilan pitkäaikaisempia varastoja on kehitteillä, mutta ei vielä teollisessa käytössä. Kaikki tulee varmasti kehittymään tällaisessa sähkömarkkinassa.”
Sellutehtaiden soodakattiloissa puun ainesosia sisältävää mustalipeää palaa jatkossakin, sillä nämä kattilat ovat olennainen osa tehtaan kemikaalikiertoa. Jos selluntuotanto haluttaisiin sähköistää, se vaatisi koko prosessin miettimistä uudelleen. Mikkanen pitää sitä tulevaisuudessa mahdollisena. Jo rakennettujen sellutehtaiden elinkaari lasketaan kuitenkin vuosikymmenissä.
”Koko sellutehtaan periaatteen muuttaminen on pitkä kehityskaari. Jos se jossain tapahtuu, niin Pohjoismaissa.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
