• Metsästäjä-lehti: Romaniassa karhut tappoivat kahdeksan ja raatelivat 76 ihmistä vuonna 2019 ‒ kannanhoidollisen metsästyksen kielto moninkertaisti ongelmat

    Romaniassa karhujen metsästys kiellettiin vuonna 2016, jolloin kannan kooksi arvioitiin 6000‒6500 karhua. Vuonna 2021 karhuja oli 7 500‒8 000 yksilöä.
    Kuva: Henrikki Hetemaa
    Metsä|Erä
    6.9.202214:48
    Sari Penttinen

    Romanian ympäristöministeri päätti kieltää karhunmetsästyksen vuonna 2016 luonnonsuojelu- ja eläinoikeusjärjestöjen aktiivisen painostuksen vuoksi.

    ”Maan karhukanta oli jo aikaa sitten saavuttanut suotuisan suojelun tason ja karhukannan arvioitiin olevan yli 50 prosenttia ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden optimaalisen tason yläpuolella”, kirjoittaa romanialainen Ovidiu Ionescu Metsästäjä-lehden julkaisemassa artikkelissa.

    Ionescu on Transylvanian yliopiston riistanhoidon professori sekä Romanian metsäntutkimuslaitoksen varttunut tutkija.

    Karhujen kannanhoidollisen metsästyksen kieltämisen jälkeen maassa siirryttiin ennakoivasta kannahoidosta reaktiivseen kannanhoitoon, kuvailee Ionescu.

    ”Sen jälkeen ainoastaan muutama karhu on voitu metsästää joko niiden aiheuttamien toistuvien, vakavien vahinkojen perusteella tai niiden hyökättyä ihmisten kimppuun.”

    Kun karhuja sai Romaniassa metsästää, kannan kooksi arvioitiin noin 4 000 karhua. Tuolloin konfliktien määrä oli matala ja niiden ehkäisyllä oli metsästäjäorganisaatioiden vahva tuki.

    Kun vuonna 2016 metsästys kiellettiin, karhukannan kooksi arvioitin 6 000–65 00 yksilöä. Vuonna 2021 karhuja oli jo 7 500–8 000.

    Metsästyksen lopettaminen on johtanut karhukannan runsaaseen kasvuun.

    ”Pennulliset naaraskarhut pyrkivät välttelemään uroksia suojellakseen pentujaan, ja kun karhutiheys on suuri, ne etsiytyvät silloin helposti pelloille ja kyliin. Talojen liepeille karhuja vetää myös ruoka”, kuvailee Ionescu tilannetta.

    Metsästyskiellon myötä konfliktien määrä onkin lisääntynyt Romaniassa eksponentiaalisesti.

    Vuonna 2021 ympäristöministeriö korvasi tuotantoeläimiin, viljelyksiin, hedelmätarhoihin ja mehiläispesiin kohdistuneita vahinkoja viisitoistakertaisesti vuoteen 2015 verrattuna.

    Ympäristöministeriö maksaa oikeuden ratkaisujen perusteella korvausta ihmisen kuolemaan tai vammoihin johtaneista karhujen hyökkäyksistä.

    Esimerkiksi vuonna 2019 karhut tappoivat kahdeksan ja raatelivat 76 ihmistä. Samana vuonna 72 karhua kuoli liikenneonnettomuuksissa.

    Metsästäjä-lehden artikkeli

    Lisää aiheesta
    • Suomen riistakeskus teki vuonna 2020 yhteensä 33 sutta koskevaa poikkeuslupapäätöstä. Myönteisistä päätöksistä 25 kohdistui poronhoitoalueelle ja kuusi muualle Suomeen.

      Luonnonsuojeluliitto Tapiolan mukaan susilupia koskevien valitusten tavoitteena on saada riittävästi oikeuskäytäntöä – ”Valitus ei ole automaatio, vaan aina tapauskohtainen"

    • Hans Brintwin ja Veikko Hakkarainen karhujahdissa Lieksassa vuonna 2017.

      Erä | Karhujahdin aloitus vaakalaudalla Pohjois-Karjalassa – Luonnonsuojeluliitto Tapiola valittanut luvista ja vaatinut täytäntöönpanokieltoa

    • Pohjois-Karjalassa karhua metsästetään vain Polvijärven ja Liperi-Outokummun lupa-alueilla.

      Erä | Karhujahti on tällä tietoa neljän karhun jahti Polvijärven ja Liperi-Outokummun lupa-alueilla Pohjois-Karjalassa ‒ muut luvat täytäntöönpanokiellossa

    Artikkelin aiheet
    romania
    karhu
    metsästys
    ympäristönsuojelu
    ihmisen ja eläinkonfliktit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle