• Sahateollisuus ry:n puheenjohtaja Tommi Sneck: ”Kiky-tunneilla on meille vaikutusta, mutta ne eivät ole tämän alan suurin ongelma”

    Itsenäiset sahayritykset kokevat joutuneensa pelkiksi pelinappuloiksi Metsäteollisuus ry:n ja työntekijäjärjestöjen Teollisuusliiton sekä Paperiliiton kiistoissa.
    Sahateollisuus ry:n Tommi Sneck sanoo suomalaisten sahayritysten joutuneen vähentämään tuotantoaan heikon kannattavuuden vuoksi aikaisemmin kuin kilpailijamaiden yritykset. Koskisen Oy:n sahalla Kärkölässä puutavara-autojen kuljettajat purkivat maanantaina tukkikuormia, koska sahan työntekijät olivat lakossa.
    Sahateollisuus ry:n Tommi Sneck sanoo suomalaisten sahayritysten joutuneen vähentämään tuotantoaan heikon kannattavuuden vuoksi aikaisemmin kuin kilpailijamaiden yritykset. Koskisen Oy:n sahalla Kärkölässä puutavara-autojen kuljettajat purkivat maanantaina tukkikuormia, koska sahan työntekijät olivat lakossa. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    29.1.202009:00
    Juha Kaihlanen
    Sahatavaran hinnat kääntyivät laskuun yli vuosi sitten.
    Sahatavaran hinnat kääntyivät laskuun yli vuosi sitten. Kuva: Jukka Pasonen

    Sahatavaran tuotanto laski Suomessa viime vuoden lopulla reippaasti verrattuna edellisvuotiseen. Marraskuussa sahattiin 19 prosenttia ja joulukuussa peräti 28 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

    Koko viime vuoden tuotantomäärä jäi 11,4 miljoonaan kuutiometriin, mikä oli neljä prosenttia pienempi kuin 2018, Metsäteollisuus ry:n ja Sahateollisuus ry:n tiedoista ilmenee.

    Tuotannonrajoituksia ja lomautuksia on ollut useilla yrityksillä vuodenvaihteen molemmin puolin. Niitä on perusteltu sahatavaran heikolla markkinatilanteella ja tuotannon kehnolla kannattavuudella.

    Itsenäisiä sahayrityksiä edustavan Sahateollisuus ry:n puheenjohtaja ja Koskisen Oy:n sahajohtaja Tommi Sneck sanoo suomalaisten sahayritysten joutuneen vähentämään tuotantoaan jälleen kerran aikaisemmin kuin kilpailijamaiden yritykset.

    ”Meillä ei tukin hinta seuraa sahatavaran hinnan laskua kuten kilpailijamaissa.”

    Syynä jäykkään puumarkkinaan on Sneckin mukaan Metsä Groupin, Stora Enson ja UPM:n tukin kallis hinnoittelu, jolla metsäkonsernit pitävät kuitupuun hinnan kurissa.

    Meneillään olevissa lakoissa itsenäiset sahayritykset kokevat olevansa pelkkiä pelinappuloita suuremmissa kuvioissa.

    ”Kiky-tunneilla on meille vaikutusta, mutta ne eivät ole tämän alan suurin ongelma. Sen sijaan tukin ja kuidun hintasuhde on todellinen ongelma”, Sneck sanoo.

    Koskisen Oy:n tuotantolaitosten lakkotilanteesta hän ei halua kommentoida muuta kuin, että ”enemmän ja enemmän tulee henkilöstöltä kyselyjä mahdollisuudesta päästä töihin”.

    Muutamat sahayritykset jatkavat tuotantoa lakosta huolimatta, koska niiden työntekijöistä vain osa kuuluu lakon julistaneeseen Teollisuusliittoon.

    Suurimmista sahayrityksistä tuotanto pyörii muun muassa Keitele Groupin ja Versowoodin yksiköissä.

    Sahateollisuudessa tuotantoa on jouduttu rajoittamaan myös siksi, että kehnot puunkorjuukelit ovat haitanneet raaka-ainehuoltoa.

    Keitele Group kertoi viime viikolla, että sen Alajärven sahalla on tehty nelipäiväistä viikkoa tukkipulan vuoksi joulukuun alusta lähtien.

    Sahatavaran varastot ovat edelleen suuret, mutta tarjonnan arvioidaan pienevän, koska myös Venäjällä puunkorjuuta on haitannut leuto talvi.

    ”Venäjällä hakkuista pitäisi tehdä jäätyneen maan aikaan normaalisti vielä suurempi osa kuin meillä”, Sneck sanoo.

    Vielä on hänen mukaansa aikaista arvioida, laskevatko varastot sellaiselle tasolle, että sahatavaran hinnat lähtisivät nousuun.

    Artikkelin aiheet
    sahateollisuus
    puutuoteteollisuus
    sahatavara
    metsäteollisuus
    työolman ongelmat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle