• Karpalosadosta suurin osa jää poimimatta

    Kotimaista karpaloa kerätään lähinnä torilla myytäväksi, pienten yritysten jalosteisiin ja kotikäyttöön.Teollisuus valmistaa tuotteensa tuontikarpalosta.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    1.11.201109:32
    MT toimitus

    Pääosa kotimaisen karpalon 20–25 miljoonan kilon vuosisadosta jää keräämättä, kertoo Arktiset Aromit ry. Teollisuudelle karpalo tuodaan joko Venäjältä tai viljeltynä Pohjois-Amerikasta.

    Karpalo viihtyy koko maassa kasvaen soilla ja nevoilla. Suomessa esiintyvästä kahdesta lajista, iso- ja pikkukarpalosta, isokarpalo on selvästi satoisampi. Siksi suurin osa talteen kerätyistä marjoista on juuri isokarpaloa.

    Karpalon poiminta-aika alkaa syyskuun lopussa ja sitä voi kerätä lumentuloon saakka. Karpalo ei pakkasesta säikähdä. Päinvastoin pakkanen vähentää marjan happamuutta ja lisää sokeripitoisuutta, joten marjaa poimitaan myös keväällä lumien sulamisen jälkeen.

    Punaposkinen karpalo sisältää runsaasti omena-, sitruuna- ja bentsoehappoja, joiden ansiosta se säilyy hyvin.

    Lisäksi se sisältää C-vitamiinia ja melko runsaasti ravintokuitua. Yhdestä desilitrasta karpaloita saa saman verran kuitua kuin ruisleipäviipaleesta.

    Karpalon sisältämiä polyfenoleja ovat muun muassa lignaanit, flavonolit ja proantosyanidiinit. Flavonoleista karpalo sisältää erityisesti kversetiiniä ja myrisetiiniä. Proantosyanidiinien on joissakin tutkimuksissa havaittu estävän haitallisten bakteereiden kiinnittymistä virtsateiden seinämiin.

    Karpalosta voi valmistaa mehuja, hyytelöitä ja hilloja. Karpaloa voi säilöä pakastettuna tai puolukan tapaan survoksena.

    Artikkelin aiheet
    karpalo
    marjastus
    kotimainen sato
    ravintosisältö
    ruoan säilyvyys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle