Karpalosadosta suurin osa jää poimimatta

Pääosa kotimaisen karpalon 20–25 miljoonan kilon vuosisadosta jää keräämättä, kertoo Arktiset Aromit ry. Teollisuudelle karpalo tuodaan joko Venäjältä tai viljeltynä Pohjois-Amerikasta.

Karpalo viihtyy koko maassa kasvaen soilla ja nevoilla. Suomessa esiintyvästä kahdesta lajista, iso- ja pikkukarpalosta, isokarpalo on selvästi satoisampi. Siksi suurin osa talteen kerätyistä marjoista on juuri isokarpaloa.

Karpalon poiminta-aika alkaa syyskuun lopussa ja sitä voi kerätä lumentuloon saakka. Karpalo ei pakkasesta säikähdä. Päinvastoin pakkanen vähentää marjan happamuutta ja lisää sokeripitoisuutta, joten marjaa poimitaan myös keväällä lumien sulamisen jälkeen.

Punaposkinen karpalo sisältää runsaasti omena-, sitruuna- ja bentsoehappoja, joiden ansiosta se säilyy hyvin.

Lisäksi se sisältää C-vitamiinia ja melko runsaasti ravintokuitua. Yhdestä desilitrasta karpaloita saa saman verran kuitua kuin ruisleipäviipaleesta.

Karpalon sisältämiä polyfenoleja ovat muun muassa lignaanit, flavonolit ja proantosyanidiinit. Flavonoleista karpalo sisältää erityisesti kversetiiniä ja myrisetiiniä. Proantosyanidiinien on joissakin tutkimuksissa havaittu estävän haitallisten bakteereiden kiinnittymistä virtsateiden seinämiin.

Karpalosta voi valmistaa mehuja, hyytelöitä ja hilloja. Karpaloa voi säilöä pakastettuna tai puolukan tapaan survoksena.