
Lisääntyvä puuntarve on muuttanut Lapin vähätuottoiset suometsät ja turvemaat metsäteollisuutta kiinnostavaksi puuvarannoksi. Ravinteiden puutteessa riutuvat runsastyppiset suometsät halutaan herättää kasvuun tuhkalannoituksella.
Suometsien puu kiinnostaa ainakin Metsä Groupia. Yhtiön Äänekosken biotuotetehdas hankkii vastedes puuta yhtiön Kemin tehtaan perinteiseltä hankinta-alueelta Oulun eteläpuolelta. Vastaavasti Kemin tehdas joutuu hankkimaan raaka-aineensa pohjoisemmasta Suomesta.
”Sulan maan ajan harvennushakkuita joudutaan lisäämään puolella”, kertoo Metsä Groupin projektipäällikkö Mikko Välikoski.
Lisäksi suunnitteilla olevat investoinnit Kaidin Kemin ja Camcen Kemijärven bio-jalostamoihin lisäisivät lappilaisen puun käyttöä huomattavasti nykyisestä neljästä miljoonasta kuutiometristä vuosittain.
Tutkimuksissa puuntuhka on havaittu parhaaksi lannoitteeksi runsastyppisille turvemaille. Tuhkaa tarvitaan 3–6 tonnia ojitetulle suometsähehtaarille.
Tuhkalannoitusta tutkitaan Metsäntutkimuslaitoksen aloittamissa ja Luken jatkamissa pitkäaikaiskokeissa. Parhailla lannoituskohteilla kasvunlisäys on ollut jopa 10-kertainen, ja lannoituksen vaikutus kestää kymmeniä vuosia. Pohjoisimmat tuhkalla lannoitetut koealat ovat Sodankylän ja Rovaniemen rajaseudulla Vuojärvellä.
”Koivuhakkeen tuhka lisäsi männyn kasvua yhdestä kuutiometristä 3–4 kuutiometriin hehtaarilla”, kertoo Luken erikoistutkija Hannu Hökkä Rovaniemeltä.
Hökän mukaan suometsän tuhkalannoituksella saadut kasvunlisäykset ovat suhteellisesti yhtä suuret kuin Keski-Suomessa. Tämä kumoaa aiempia käsityksiä. Ennen ajateltiin, ettei metsänlannoitus ole taloudellisesti järkevää Lapissa.
Lannoituksen kannattavuuden perustana on kasvukausien lämpeneminen siten, että kauden lämpösummakertymä on vähintään 800 astepäivää. Tämä kertymä saavutetaan pohjoisimmillaan Kolari–Sodankylä–Salla -akselilla.
Luonnonvarakeskuksen mukaan sopivia lannoituskohteita löytyy Lapin ojitetuilta turvemailta 300 000–400 000 hehtaaria. Tuhkalannoituksen avulla niiltä saadaan lähes miljoonan kiintokuutiometrin lisäys maakunnan ainespuukertymään.
Valtion metsiä hallinnoiva Metsähallitus Metsätalous Oy käynnisti tuhkalannoitukset Lapissa muutama vuosi sitten. Yhtiö levittää tuhkaa vuosittain noin 250 hehtaarille.
Kemin Karihaarassa sijaitseva Metsä Groupin sellutehdas käyttää kuitupuuta 150 rekkakuormallista päivässä. Kuorellisesta puusta poltetaan sellunkeiton yhteydessä noin puolet, joten puuntuhkaa saadaan talteen tonneittain.
Metsä Group myy lannoitteeksi soveltuvaa puuntuhkaa levityspalveluineen Metsäliiton jäsenille Etelä-Lappiin. Kemin tehtaan tuhkalla lannoitetaan noin 500 hehtaaria metsää vuosittain.
Kaikki tuhka ei ole käyttökelpoista metsälannoitteeksi. Aiemmin Kemin tehdas poltti myös raskasmetalli arseenia sisältävää turvetta, minkä takia tuhka ei aina sopinut lannoitteeksi. Sittemmin Metsä Groupin laitoksilla on luovuttu turpeen poltosta.
Tuhkalannoitus on tehokas lannoitusmuoto, mutta halpaa se ei ole. Tuhkaa tarvitaan keskimäärin 4–5 tonnia hehtaarille kasvupaikasta riippuen, ja sen rahtaaminen ja levittäminen on työlästä. Tehdasvalmisteista, kemiallista turvemaan terveyslannoitetta tarvittaisiin huomattavasti vähemmän, jolloin rahti- ja levityskustannukset olisivat pienemmät kuin tuhkalla.
Lapissa Metsä Group lannoittaa turvemaita pohjoisimmillaan Rovaniemellä. Äskettäin työn alla olivat yhtiön merkittävän hoitosopimusasiakkaan Davvi Metsä Oy:n turvemaat, joissa tuhkan vaikutukset näkyvät nopeasti.
”Männyntaimien uusi neulasvuosikerta on selvästi vihreämpi kuin edellisvuotinen”, kertoo Metsä Groupin metsänhoidon operaatioesimies Jouko Sarajärvi.
Lannoituksen taloudellisuutta harkittaessa merkitystä on muun muassa puuston määrällä. Mikäli metsä on jo tuottanut puuta niin runsaasti, että kohteessa on harvennustarvetta, se on lannoitusta puoltava tekijä.
Tyypillinen tuhkalannoitusta kaipaava kohde on ojitettu suo, jossa puustoa on mielellään 100 kuutiometriä hehtaarilla ja jossa havupuiden neulaset kellertävät. Keltaisuus viittaa fosforin ja kaliumin puutokseen.
Sarajärvi huomauttaa, että läheskään kaikki turvemaat eivät ole runsastyppisiä, joita kannattaa lannoittaa. Typpipitoisuus saadaan selville tutkimalla aluskasvillisuutta.
”Jos kohteella kasvaa katajaa, koivua, pajua tai ruohokasveja eli viljavan kasvumaan lajistoa, se viittaa runsastyppisyyteen. Suopursu taas viittaa typen vähyyteen.”
Sopivassa kohteessa tuhkalannoitus maksaa itsensä takaisin 10–15 vuodessa. Lannoituksen vaikutus kestää 30–50 vuotta.
Jos tuhkaa käytetään neljä tonnia hehtaarille, paikalle toimitetun tuhkan ja maakoneella tehtävän levityksen arvonlisäveroton kustannus on keskimäärin 300–400 euroa hehtaarilta. Maakonelevitys pehmeille turvemaille tehdään yleensä talvella.
Tuhkan levitys helikopterilla nostaa toimenpiteen hintaa 50–100 eurolla hehtaarilta, ja silloin kohteen koon tulee olla vähintään 20 hehtaaria, jotta lannoitus on taloudellisesti järkevää. Helikopteria käytetään myös silloin, jos kohteessa ei ole tehty ensiharvennusta.
Lannoituksen tilaajan maksettavaksi tulee lisäksi voimassa oleva arvonlisävero.
Kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen terveyslannoitustuki kattaa tuhkalannoituksen kustannuksista 30 prosenttia. Lannoitusta ei saa aloittaa ennen Kemera-tukipäätöstä.
Puuston keltaiset neulaset voidaan todentaa Kemera-hakemukseen liitettävillä valokuvilla. Mikäli kohteesta halutaan lisäksi neulasanalyysi, siihen tarvitaan latvakasvaimia, jotka saadaan puusta esimerkiksi haulikolla ampumalla. Analyysin hinta on noin sata euroa.
Turvemaan terveyslannoitukset tehdään yleensä ojitettuihin ja ensiharvennettuihin kohteisiin, jolloin metsässä on tuhkan levittämistä helpottavat ajourat.
Ojitustarve selvitetään tutkimalla kohteen pohjaveden pinnan korkeutta. Jos pohjaveden pinta on alempana kuin puoli metriä metsämaan pinnasta, ei ojitusta välttämättä tarvita. Tällaisissa kohteissa runsas puusto haihduttaa vettä riittävästi. Harvennushakkuu voi kuitenkin jatkossa muuttaa metsän vesitasetta siten, että vedenpinta nousee liikaa.
Luonnonvarakeskuksen tutkimuksissa on todettu, että kyllin kookas tuhkalla lannoitettu suopuusto pitää yllä riittävää kuivatusta silloinkin, kun ojasto on huonossa kunnossa. Toisin sanoen ojien perkaustarve vähenee tuhkalannoitetuilla kohteilla.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2017.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
