• UPM aikoo sulkea toisen sahauslinjan Kaukaalla Lappeenrannassa – työpaikkoja häviämässä yhtiön sahaustoiminnasta 60

    Työntekijöiden vähennystarve kohdistuu lähinnä Kaukaan ja Korkeakosken sahoille.
    UPM:n Kaukaan saha Lappeenrannassa on noin 500 000 kuutiometrin kapasiteetillaan Suomen suurimpia sahoja. Kaukaalla sahataan lähinnä mäntyä. Kuusen osuus on ollut noin 15 prosenttia.
    UPM:n Kaukaan saha Lappeenrannassa on noin 500 000 kuutiometrin kapasiteetillaan Suomen suurimpia sahoja. Kaukaalla sahataan lähinnä mäntyä. Kuusen osuus on ollut noin 15 prosenttia. Kuva: Ari Nakari
    Metsä
    2.2.202112:44
    Juha Kaihlanen

    UPM suunnittelee Lappeenrannassa toimivan Kaukaan sahan toisen linjan lakkauttamista tämän vuoden aikana.

    Kaukaan sahanjohtajan Antti Waajakosken mukaan lakkautettavaksi suunnitellulla pientukkilinjalla on sahattu latvaläpimitaltaan 15–20-senttisiä tukkeja.

    Kaukaan saha on noin 500 000 kuutiometrin kapasiteetillaan Suomen suurimpia sahoja. Kaukaalla sahataan lähinnä mäntyä.

    UPM ei paljasta, kuinka paljon toisen linjan sulkeminen leikkaisi kapasiteettia. Waajakosken mukaan pientukkilinja on kuitenkin selvästi pienempi Kaukaan linjoista.

    UPM käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, joiden piirissä on UPM Timberin henkilöstö Suomessa, lukuun ottamatta myyntihenkilöstöä sekä Porissa Seikun ja Pietarsaaressa Alholman sahojen tuotannon työntekijöitä.

    Arvioitu kokonaisvähennystarve on enintään 60 tehtävää. Työntekijöiden vähennystarve kohdistuu lähinnä Kaukaan ja Pirkanmaalla toimivan Korkeakosken sahoille. Toimihenkilöitä saatetaan vähentää myös muista yksiköistä.

    UPM aikoo uudistaa sahojensa johtamismallia ja suoraviivaistaa toimitusketjua. Suunnitelmissa on myös Korkeakosken sahan käyntiasteen optimointi.

    Toimenpiteitä perustellaan sahausliiketoiminnan tehostamisen tarpeella ja kannattavuuden sekä kilpailukyvyn parantamisella.

    Artikkelin aiheet
    UPM
    sahateollisuus
    lappeenranta
    yt-neuvottelut
    tyopaikat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle