• Seija myrskysi Valiota riehakkaammin

    Energiateollisuus ry:n teettämän kyselyn mukaan Valio-myrsky aiheutti vahinkoja noin 60 prosentille verkkoyhtiöistä
    Valio pyyhkäisi Suomen yli lokakuun alussa. Kuvassa myrskytuhoja Keski-Suomesta Kivijärveltä.
    Valio pyyhkäisi Suomen yli lokakuun alussa. Kuvassa myrskytuhoja Keski-Suomesta Kivijärveltä. 
    Metsä
    14.10.201512:30
    STT

    Valio-myrskyn riepotellessa Suomea lokakuun alussa sähköt olivat poikki pahimmillaan noin 230 000 asiakkaalta. Se on kuitenkin vähemmän kuin edellisen suurhäiriön aikana syksyllä 2013. Esimerkiksi Seija-myrskyn seurauksena sähköttömiä asiakkaita oli pahimmillaan yli 400 000.

    Energiateollisuus ry:n teettämän kyselyn mukaan Valio-myrsky aiheutti vahinkoja noin 60 prosentille verkkoyhtiöistä. Myrsky osui pahiten Suomen keski- ja itäosiin. Näillä metsävaltaisilla ja harvaanasutuilla alueilla vikojen korjaaminen on hyvin vaikeaa. Valtaosa vioista johtui sähkölinjojen päälle kaatuneista puista. Pisimmät sähkökatkot kestivät kolme vuorokautta.

    Myrskytuhojen korjaus maksoi sähköverkkoyhtiöille noin kahdeksan miljoonaa euroa. Lisäksi asiakkaille maksettavia korvauksia arvioidaan kertyneen noin yhdeksän miljoonaa euroa.

    Artikkelin aiheet
    Seija-myrsky
    Valio-myrsky
    sähkökatko
    Energiateollisuus ry
    myrskytuho
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle