• Puut heräävät kevääseen eri tavoin ‒ kasvuvalmius kytkettiin päälle jo syksyllä

    Koivu käynnistää mahlan virtauksen, mänty venyttää jo varhain silmujaan, mutta kuusi jarruttelee kasvuun lähtöä. Yhtä kaikki puiden kasvun käynnistää lämpö.
    Tilaajalle
    Ihan vielä koivut eivät ole hiirenkorvalla, mutta h-hetki on sitä lähempänä, mitä lämpimämpiä kevätpäivät ovat.
    Ihan vielä koivut eivät ole hiirenkorvalla, mutta h-hetki on sitä lähempänä, mitä lämpimämpiä kevätpäivät ovat. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Luonto
    27.4.202218:00
    Jukka Hämäläinen

    Yksi kevään merkeistä on, että koivunoksasta alkaa tippua mahlaa.

    ”Se voi tapahtua, vaikka maassa on vielä puoli metriä lunta”, Luonnonvarakeskuksen (Luke) vieraileva asiantuntija Tapani Repo kertoo.

    Elämän eliksiiri alkaa virrata, kun koivun maanpäällisen osan lämpötila kohoaa tarpeeksi.

    ”Mahlavirtaus kestää niin kauan kuin runkoon muodostunut positiivinen vedenpaine vaikuttaa. Tämä aika on kahdesta neljään viikkoa.”

    Mekanismia, jolla paine syntyy, ei Revon mukaan vielä tunneta.

    ”Ei tiedetä, mikä osa vedestä tulee runkoon varastoituneesta vedestä, mikä juurten kautta. Erilaisia teorioita kyllä on. Mahlavirtaus päättyy pian sen jälkeen, kun silmut puhkeavat.”

    Mahlavirtausta tapahtuu vain koivulla ja vaahteralla sekä jossain määrin myös tammella. Muilla lehtipuilla samantyyppistä mekanismia ei ole. Ilmiötä on yritetty löytää esimerkiksi saarnelta, lehmukselta ja vuorijalavalta, mutta tuloksetta.

    Puut herättää kevääseen suurimmaksi osaksi lämpö, ei valo.

    ”Päivien lyheneminen päättää syksyllä kasvukauden, mutta keväällä kasvun käynnistää lämpö. Päivähän on pitkä jo maaliskuussa, mutta puu tietää, ettei sen kannata lähteä vielä kasvamaan”, Itä -Suomen yliopiston kasvibiologian yliopistonlehtori Sari Kontunen-Soppela sanoo.

    Kasveilla on jopa mekanismeja, joilla ne voivat mukautua runsaaseen valoon ja estää sen haitallisia vaikutuksia, kun lämpötilat ovat vielä alhaisia. Ne voivat esimerkiksi rajoittaa valoa imevien pigmenttien aktiivisuutta.

    ”Havupuut joutuvat suojautumaan eri tavalla kuin lehtipuut, koska neulaset pysyvät monta vuotta”, Kontunen-Soppela toteaa.

    Puiden aineenvaihdunta ja kasvukauden käynnistyminen nopeutuvat, kun vuorokauden keskilämpötila ylittää pysyvämmin viisi astetta.

    ”Kasvukyvyn palautuminen ei ole on/off-tyyppinen ilmiö. Puissa tapahtuu talvilevon aikana vaikka mitä. Puiden kyky käynnistää kasvu uudelleen muodostuu jo syksyllä silmujen lepotilan purkautuessa viileiden lämpötilojen vaikutuksesta”, Repo tarkentaa.

    ”Keskitalven puu viettää enemmän tai vähemmän lepotilassa, mutta aineenvaihduntaa sillä on keskitalvellakin. Kesää kohti aineenvaihdunta vilkastuu.”

    Esimerkiksi koivun silmuissa solut alkavat jakautua jo maaliskuussa, vaikkei sitä silmällä näe.

    Puilla on perimätietoa siitä, että keväällä kasvuunlähtö kannattaa ottaa rauhallisesti. Maa voi olla vielä jäässä ja lämpötilat sahaavat varsinkin öisin pakkasen puolella. Puut toimivat keväällä kuin pitkän kuivan kauden aikana.

    ”Eri puulajeilla kasvun käynnistymiseen vaadittavan lämpösumman tarve on erilainen ja riippuu myös puiden alkuperästä”, Repo kertoo.

    Männyn silmu alkaa venyä jo varhaisessa vaiheessa, mutta kuusen myöhemmin. Kasvun aloittanut männynsilmu ei ole kovin herkkä vaurioitumaan.

    Sen sijaan kuusen kerkkä on erittäin hallanarka. Siksi se viivästyttää kasvuunlähtöä viikon tai pari mäntyyn verrattuna.

    Havupuilla mahlavirtausta vastaavaa pulssia ei esiinny.

    Kuusen, männyn ja koivun kukinta on edessä loppukeväästä‒alkukesästä. Kukinta on tänä vuonna ennusteen mukaan vaatimatonta koko maassa.

    ”Yleisimmin koivu kukkii toukokuun alussa (raudus ennen hiestä), kuusi toukokuun loppupuoliskolla ja mänty touko‒kesäkuun vaihteessa”, Luken tutkija Pekka Helenius kertoo.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle