• Pohjois-Ruotsista löydetty suomalais-venäläistä alkuperää oleva koirasusi

    Tämä on toinen kerta, kun koiran ja suden risteymä löydetään Ruotsista.
    Tilaajalle
    DNA-näytteiden perusteella on varmistunut, että eläin on koirasusi. Kuvituskuva.
    DNA-näytteiden perusteella on varmistunut, että eläin on koirasusi. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    11.11.202314:08
    Eija Vallinheimo

    Ruotsin pohjoisimmasta osasta Norrbotteninista on löydetty susi, jolla on koiran geenejä eli se on niin sanottu koirasusi. Hybridi on tutkimusten mukaan suomalais-venäläinen siirtolainen.

    Norrbottenin lääninhallitus kertoo tiedotteessaan, että riistanvartijat seurasivat lokakuun lopussa isoa koiraa Svartbergetissä Jokkmokin ja Gällivaren kunnan välisellä raja-alueella. Ruotsin maatalousyliopisto yhdessä norjalaisen Rovdatan kanssa on DNA-näytteiden avulla on pystynyt varmistamaan, että kyseessä on koirasusi.

    ”Tämä on toinen kerta, kun koirasusi löydetään Ruotsista. Vuonna 2017 Södermanlandissa syntyi pentue koiran ja suden parittelun seurauksena. Erona Svartbergetin hybridiin on se, että tämä on maahanmuuttaja ja hybridisaatio on tapahtunut Suomessa tai Venäjällä”, kertoo Norrbottenin lääninhallituksen petoeläinvastaava Alexander Winiger tiedotteessa.

    Lokakuun jälkeen koirasudesta ei ole tehty uusia havaintoja.

    Toinen susi löydettiin muutamaa päivää myöhemmin Jokkmokkin pohjoispuolelta, Touljeträsketistä. DNA-näytteet osoittavat, että se on kuitenkin puhdasrotuinen suomalais-venäläinen urossusi.

    "Koirasusi tulisi tappaa mahdollisimman paljon geneettisesti puhtaan susikannan säilyttämiseksi. Toinen puhtaita suden geenejä kantava susi taas tuo arvokkaita uusia geenejä Skandinavian susipopulaatioon, mikäli se siirtyy etelämmäksi”, Winiger sanoo.

    Lääninhallituksen mukaan molemmat sudet ovat aiheuttaneet vahinkoa porotaloudelle eivätkä sudet oleskele enää alueella.

    Lisää aiheesta
    • Kuvan naaras steriloitiin ja vapautettiin takaisin luontoon Italiassa.

      Erä | Koirasusia on eri puolilla Eurooppaa – lähes kaikissa maissa risteymät poistetaan

    • Luontojärjestöt vaativat koirasusien poistamista, jotta ne eivät sekoittuisi susien kanssa. Kuvituskuva sudesta.

      Erä | Luontojärjestöt vaativat koko Ylämaan susilauman lopettamista koirasusien poistamiseksi ‒ tulevaisuuden ongelmat ratkaistava lakimuutoksella

    • Tammikuussa riistakameran ottama kuva Ylämaan susilauman jäsenestä.

      Erä | Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi Ylämaan koirasusilaumalle myönnetyn poikkeusluvan – Metsästäjäliitto: "Jahkailu vaarantaa koko Suomen susikannan"

      Tilaajalle
    • Susi. Koiran ja suden risteymä luetaan vieraslajiksi. Kuvituskuva.

      Erä | Lukijalta: Käsittämätöntä sekoilua Suomen luonnonsuojeluliitossa – koirasusilauman poistamiseen ei tarvita lakimuutoksia

    Artikkelin aiheet
    koirasusi
    Norrbotten
    susi
    dna-tutkimus
    Ruotsi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle