• Kemiin kaavaillaan biojalostamojättiä

    Kemiin suunnitellaan yli miljoona kuutiometriä vuosittain puuta käyttävää biojalostamoa. Sen rakentamisen arvioidaan maksavan noin 800 miljoonaa euroa.
    Biojalostamoa suunnitellaan Kemiin Ajoksen satama-alueelle.
    Biojalostamoa suunnitellaan Kemiin Ajoksen satama-alueelle. Kuva: Timo Lindholm
    Metsä
    9.12.201507:00
    Juha Kaihlanen

    Maaseudun Tulevaisuuden tietojen mukaan Meri-Lappiin sijoittuvasta biojalostamosta ovat kiinnostuneita kiinalaiset rahoittajat. Hanketta on esitelty työ- ja elinkeinoministeriölle. Myös ulkoministeriö on tietoinen siitä.

    Biojalostamo nousisi Ajoksen satamaan samalle tontille, johon Vapo suunnitteli biodieseljalostamoa.

    Lappiin kaavailluista suurinvestoinneista Kemiä pidemmälle on edennyt Kemijärven uusi sellutehdas, jonka esisuunnitelma on lähes valmis.

    "Kustannukset pysyivät hyvin kurissa ja nyt voidaan selkeästi sanoa, että tehdas maksaa alle 800 miljoonaa euroa", kertoo Kemijärvi-konsortion puhemies Heikki Nivala esisuunnitelman tuloksista.

    Kemijärven sellutehdas tarvitsisi puuta 2,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

    Artikkelin aiheet
    biojalostamo
    Kemi
    Kemijärvi
    puunjalostus
    investointi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle