• Etelä-Savon mh-yhdistykset fuusioituvat

    Etelä-Savoon syntyy Suomen toiseksi suurin metsänhoitoyhdistys. Siihen liittyvät Haukivuoren, Itä-Savon, Järvi-Savon ja Metsä-Savon metsänhoitoyhdistykset.
    Kuva: Jarmo Palokallio
    Metsä
    19.9.201416:00
    MT toimitus

    Yhdistysten valtuustot päättivät asiasta tänään. Valtuustot pitävät tärkeänä turvata alueen metsänomistajille kattavat paikalliset metsäpalvelut ja huolehtia metsänomistajien etujen ajamisesta nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.

    Vahva rooli puukaupassa on metsänhoitoyhdistyksen ykkösvahvuus. Puukaupan toimeksiantojen ympärille rakentuva puukaupan kilpailutus sekä katkonnan ja korjuun valvonta ovat yhdistysten edunvalvonnallisia kärkituotteita.

    Suuremmassa yhdistyksessä toimintoja saadaan tehostettua ja päällekkäisiä toimintoja karsittua. Metsäasiantuntijoiden verkosto saadaan pidettyä laajempana ja monipuolisempana, mikä takaa metsänomistajien palvelun.

    Metsänhoitoyhdistys työllistää metsureita, yrittäjiä ja toimihenkilöitä 200 henkilötyövuoden verran. Sen päätoimisto tulee Juvalle. Yhdistyksellä on 14 300 jäsentä, jotka myyvät noin 3 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa.

    Artikkelin aiheet
    Etelä-Savo
    metsänhoitoyhdistys
    fuusio
    puukauppa
    metsänomistaja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle