Suomi uhkaa jäädä jälkeen puurakentamisessa

Suomessa on puhuttu puisten talojen viennistä tärkeänä tapana kasvattaa puun jalostusastetta. Puurakentaminen on kuitenkin muuttumassa yhä vaativammaksi ja kilpaillummaksi alaksi.

Puurakentamisen tärkein valtti on ollut betonin suuri hiilijalanjälki. Betonirakentaminen on tuottanut noin kahdeksan prosenttia ihmiskunnan hiilidioksidipäästöistä. Alan yhtiöt ovat kuitenkin onnistuneet pienentämään päästöjään muun muassa korvaamalla osan Portlandin sementistä erilaisilla jätemateriaaleilla.

Eri puolilla maailmaa kehitetään myös hiilinegatiivisia sementtejä, joista rakennetut talot olisivat samanlaisia hiilinieluja kuin puurakenteiset talot.

Suomessa betonirakentaminen tuottaa enää alle kaksi prosenttia hiilipäästöistä. Joidenkin laskelmien mukaan kerrostalokantamme saattaa itse asiassa jonkin ajan päästä muuttua hiilinieluksi betonisten rakenteiden karbonatisoitumisen myötä. Sementti kun imee vanhetessaan osan päästöistä takaisin ilmasta.

Puisilla taloilla on kuitenkin edelleen myös sellaisia mahdollisuuksia, joita edes hiilinegatiivisista sementeistä tehdyillä rakennuksilla ei ole. Mitä enemmän tukkipuuta metsissä halutaan tuottaa, sitä suuremmiksi puut pitää kasvattaa ja sitä isompi metsien keskimääräisestä hehtaarikohtaisesta hiilivarastosta tulee. Tämä on ilmastonmuutoksen torjumisen näkökulmasta oleellisempaa kuin puisiin rakennuksiin varastoituva hiili.

Vielä suurempia mahdollisuuksia liittyy siihen, että oikein suunnitellut puiset rakennukset pystyvät hyödyntämään puun kykyä vuoroin sitoa ja vuoroin vapauttaa kosteutta. Kun puu lämpenee ja kuivuu, se sitoo lämpöä. Kastuessaan puu lämmittää.

Kuumissa maissa suurin osa talojen lämpötilan säätelystä olisi teoriassa mahdollista hoitaa passiivisesti, jos talot rakennettaisiin puusta tai jos niihin lisättäisiin huolellisesti ja tarkasti suunniteltuja puisia elementtejä.

Tämäntyyppisten puisten tai osittain puisten ”passiivitalojen” suunnittelu on kuitenkin jo suhteellisen monimutkaista. Talot pitää rakentaa eri tavalla erilaisia lämpötilavyöhykkeitä sekä kosteusolosuhteita varten.

Alan uusinta uutta edustavat nykyään Englannin Manchesterissa sijaitseva Salfordin yliopisto ja sen Energy House 2.0 -projekti. Sillä on lentokonehallin kokoinen sisätila, johon voidaan rakentaa erilaisia koetaloja. Hallin lämpötiloja voidaan säädellä 20 pakkasasteesta 40 lämpöasteeseen, ja ilmankosteus voidaan säätää halutun suuruiseksi.

16 miljoonaa puntaa maksanut koehalli mahdollistaa toimivien materiaali- ja eristeratkaisujen kehittämisen hyvin erilaisia olosuhteita varten. 95 prosenttia maailman ihmisistä asuu alueilla, joiden olosuhteita koehalli pystyy jäljittelemään.

Jos haluamme, että puurakentamisemme pärjää maailmalla ja että meiltä voitaisiin jatkossa viedä paljon enemmän puisia taloja ja talojen osia kaikkialle maailmaan, meidän pitäisi rakentaa Suomeen jotakin Salfordin yliopiston suurta koehallia vastaavaa.

Muuten puurakentajamme jäävät armotta suurempia määriä tutkimukseen ja kehittelyyn satsaavien maiden jalkoihin.

Kolumnisti Risto Isomäki on metsänomistaja, joka kirjoittaa tietokirjoja ja tieteisromaaneja.