• Video: Komea ilves yllätti poseeraamalla keskellä päivää riistakameralle

    Upea eläin oli tallentunut naapureiden kameroille edellisinä öinä, mutta nyt ilves oli liikkeellä valoissaan aikaan.
    Metsä
    6.3.202112:30
    Veikko Niittymaa

    Komea ilves tallentui riistakameran kuvaan maanantaina keskellä päivää pöytyäläisen tilan pihapiriin lähellä.

    Ilveksen jälkiä oli näkynyt jo päivien ajan pienen matkan päässä karjatilasta ja eläin ole tallentunut jo naapurien riistakameroiden kuviin.

    Riistakamera viritettiin sopivaan paikkaan, jossa eläimen arveltiin liikkuvan. "Toiveena oli, että eläin ilmestyisi myös tänne ja saisimme yökuvaa", kuvaajat kertovat.

    Yllätys oli valtaisa, kun riistakameralta alkoi tulla videota maanantaina keskellä päivää liikkeellä olevasta eläimestä, kuvaajat toteavat. "Ehkä eläin oli merkitsemässä reviiriään,"

    Kameran annettiin olla torstaihin saakka paikalla, jos ilves olisi tullut uudelleen. "Emme halunneet hakea kameraan välillä pois, koska hajujäljet olisivat karkottaneet upean eläimen. Kännykkään tulleen videon tiedettiin olevani huomattavasti heikkolaatuisempi kuin kameran muistikortille tallentuneen."

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua