• Kouvolan Sanomat: Pakurin keinoviljely alkaa Valkealassa

    Metsänomistajille tarjotaan palvelupakettia ymppäämisestä alkaen pakurin korjaamiseen asti.
    Suomen Pakuri hankkii sienirihmastot Itä-Suomen yliopistolta. Pakurikääpä on kuvattu vanhalla laidunmaalla.
    Suomen Pakuri hankkii sienirihmastot Itä-Suomen yliopistolta. Pakurikääpä on kuvattu vanhalla laidunmaalla. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    16.2.201620:48
    Terhi Pape-Mustonen

    Valkealainen Suomen Pakuri Oy tarjoaa metsänomistajalle koko pakurin kasvatuspaketin, Kouvolan Sanomat kertoo tiistaina.

    Yritys istuttaa sienet koivun runkoon, kerää pakurin ja ostaa sen. Pakurin kasvatus kestää koivuun ymppäämisen jälkeen viidestä kuuteen vuotta. Pakurin kilohinta on 33—50 euroa.

    Luonnon tulehduksen matkiminen ei lehden mukaan sisällä riskiä sairastuttaa muuta ympäröivää metsää, koska pakuri itsessään ei tuota itiöitä. Itiöemät syntyvät vasta sitten, kun puu kuolee. Silloin yritys kerää puut pois ja koivu voidaan käyttää hakkeena, poltto- tai kuitupuuna.

    Suomen Pakuri Oy kasvattaa pakuriympit itse. Toiminta nojaa Itä-Suomen yliopiston ja Luken tutkimuksiin. Yliopisto tutkii, miten lahottajasientä voitaisiin hyödyntää koivikoiden harvennuksissa. Kun harvennettaviin koivuihin istutettaisiin pakuri, ne voitaisiin korjata harvennuksissa ja jäljelle jäisi tukkipuumetsä.

    Uutista on korjattu 17.2. kello 8:18: Suomen Pakuri kasvattaa rihmastot itse eikä hanki niitä muualta.

    Artikkelin aiheet
    pakurin viljely
    Suomen Pakuri Oy
    bioteknologia
    metsätalous
    Valkeala
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua