• Metsähallitus päivitti ohjeitaan

    Metsä
    11.7.201416:00
    TIINA HEIKKINEN

    Metsähallitus on päivittänyt metsänhoito-ohjeensa. Päivityksen taustalla ovat muutokset metsäalan yleisessä ohjeistuksessa, kuten metsälaissa ja Tapion hyvän metsänhoidon suosituksissa.

    Metsähallitus tavoittelee monikäyttömetsillään yhteiskunnan hyvinvointia ja hyvälaatuista teollisuuden raaka-ainetta.

    Tavoitteet perustuvat kustannustehokkuuteen ja kaikkien käyttäjäryhmien huomioimiseen. Ne vaativat hyvää metsänhoitoa ja jatkuvuuden säilyttämistä metsiä uudistamalla.

    Metsähallitus ajoittaa uudistamisen Tapion mukaisilla läpimittarajoilla. Jos puut ovat huonolaatuisia, hakkuu voidaan tehdä aikaisemmin.

    Harvennushakkuiden ohessa Metsähallitus voi tuottaa uusiutuvaa energiaa. Myöhemmät harvennukset voidaan lisäksi tehdä yläharvennuksina.

    Puiden arvokasvua lisätään tarpeen mukaan lannoituksilla.

    Metsähallitus on käyttänyt erirakenteisuuteen perustuvaa kasvatusmallia erityiskohteilla jo ennen sen sallimista metsälaissa. Siitä saadut kokemukset toimivat osana ohjeita jatkossa myös muilla kohteilla.

    Vähätuottoiset kohteet Metsähallitus uudistaa luontaisesti. Ne voidaan myös jättää uudistamatta ja ennallistaa.

    Ympäristöasioiden suhteen Metsähallitus noudattaa omaa ympäristöopastaan. Luontokohteet jäävät metsätalouden ulkopuolelle.

    TIINA HEIKKINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    metsänhoito
    metsälaki
    Tapio
    luonnonhoito
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio