• Logsetintulos voitollinen

    Metsä
    15.2.201315:00
    MT toimitus

    Metsäkonevalmistaja Logsetin viime vuoden tulos oli 0,9 miljoonaa euroa voitolla. Liikevaihtoa kertyi 28 miljoonaa.

    Toimitusjohtaja Esa Rantalan mukaan vuosi parani loppua kohti ja toivottu liikevaihto ja kannattavuus saavutettiin viimeisellä vuosineljänneksellä.

    Viime vuonna yhtiö irrottautui yrityssaneerauksesta, vietti 20-vuotisjuhliaan ja sai markkinoille uutta mallistoa.

    Tiedotteessaan yhtiö kehaisee välttäneensä ainoana merkittävänä metsäkonevalmistajana lomautukset ja irtisanomiset.

    Alkaneen vuoden näkymät ovat yhtiön mukaan kohtuulliset. Logsetissä odotetaan 20 prosentin kasvua ja kannattavuuden selkeää paranemista.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Logset
    liiketulos
    metsäkonevalmistaja
    Esa Rantala
    talousuutinen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle