

Mies voi lähteä Savosta, mutta Savo ei lähde miehestä. Sen osoittaa Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Jussi Linnaranta.
Kuopion maaseudulta, Hirvilahden kylästä lähtöisin oleva Linnaranta osti kotitilan vanhemmiltaan parikymmentä vuotta sitten. Viljelijä-metsänomistaja istuu kuin nenä päähän lähes 100 000 metsänomistajan omistaman osuuskunnan hallitukseen.
”Keväinen muokatun mullan tuoksu on edelleen yhtä huumaava.”
Osuustoiminta itsessään ei ole Linnarannan mukaan muuttunut paljonkaan vuosien varrella. Jäsenkunnan ammattirakenne sen sijaan on monimuotoistunut.
”Perustehtävä on pysynyt ennallaan. Parannamme omistajien metsätalouden kannattavuutta ja lisäämme metsäomaisuuden arvoa.”
Osuuskunnan jäsenille elinkeinon taloudellinen hyöty on edelleen tärkein, mutta metsien monimuotoisuus ja luontoarvot näkyvät yhä enemmän lukuisissa käytännön teoissa, Linnaranta kertoo.
Vuonna 2021 Metsäliitto maksoi omistajajäsenilleen noin 74 miljoonaa euroa voitonjakona ja noin 17 miljoonaa euroa jäsenetuina, kuten puukaupan bonuksina.
Jussi Linnaranta syntyi vuonna 1972 Kuopiossa.
Opiskellut agronomiksi (MMM) Helsingin yliopistossa.
Asuu kotitilallaan Kuopiossa vaimon ja kolmen lapsensa kanssa.
Pyörittää kasvinviljely- ja metsätilaa. Toimii myös lämpöyrittäjänä.
Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2020 alkaen.
Harrastaa monipuolisesti urheilua, maanpuolustusta ja metsästystä.
Metsäliitto perustettiin vuonna 1934, kun metsänomistajat päättivät yhdistää voimansa saadakseen vahvemman neuvotteluaseman puukaupoissa.
Yhtiö on ollut osuuskunta vuodesta 1947. Ensimmäiset omat sahat avattiin vuonna 1949, ja 1950-luvulla tuotanto laajeni kemialliseen metsäteollisuuteen.
Metsäliittoon Linnarannalla ei ollut aiempia kytköksiä. Ensimmäiset puukauppansa hän teki muiden metsäyhtiöiden kanssa. Metsäliitto tuli tutuksi vasta, kun Linnaranta koki pettymyksiä muutaman muun toimijan kanssa.
”Rupesin miettimään, että pitää löytää kumppani, joka ei sano, että ei osteta nyt puuta. Onko uskottavaa, jos sanon, että ei ole tarvinnut katua”, Linnaranta virnistää.
Osuustoiminta vei Linnarannan mukanaan vuonna 2004, kun häntä pyydettiin Metsäliiton hallintoneuvostoon.
”Tuttu kysyi, kiinnostaisiko tällainen näköalapaikka. Toki kiinnosti.”
Vuonna 2017 Linnaranta valittiin ensi kertaa Metsäliitto Osuuskunnan hallitukseen. Vuonna 2019 hän nousi varapuheenjohtajaksi ja 2020 puheenjohtajaksi. Linnaranta toimii myös tytäryhtiö Metsä Boardin hallituksen varapuheenjohtajana.
Metsäliitto Osuuskunta on Metsä Group -konsernin emoyhtiö. Konserniin kuuluu viisi liiketoiminta-aluetta, jotka osuuskunta omistaa kokonaan tai osittain.
Hallituksen tehtäviin kuuluu muun muassa strategian laatiminen konsernille. Metsänomistajien odotukset ovat siinä keskeisessä osassa hallintoneuvoston hyväksymän omistajastrategian kautta.
”Puheenjohtajana pidän yllä kolmiyhteyttä omistajien, hallituksen ja konsernin johdon välillä.”
”Velipojan kanssa raivattiin sitä montaa kesää nuoruudessa.”
Metsä Group on investoinut kymmenen viime vuoden aikana miljardeja. Niistä pääosa on suuntautunut Suomeen.
Äänekosken biotuotetehdas aloitti toimintansa vuonna 2017 ja Rauman jättisaha tänä syksynä. Kemin uuden biotuotetehtaan on määrä käynnistyä ensi syksynä. Lisäksi Husumin tehtaalla Ruotsissa suunnitellaan parhaillaan puutuotteiden, kartongin ja pehmopaperien laajennusinvestointeja.
”Kaikkien näiden lisäksi on tehty lukuisa määrä muita kehittämistoimia eri liiketoiminta-alueille.”
Kilpailu puusta on tiukentunut tänä vuonna Venäjän-tuonnin loputtua. Linnaranta pitää puun riittävyyden ennustamista hankalana muuttuvassa markkinatilanteessa.
”Lähivuosina näemme, miten puumarkkina on toiminut ja mitä vaikutukset ovat jalostavalle teollisuudelle. Olemme investoineet Suomeen ja pidämme omasta kilpailukyvystämme huolen. Luottona on laaja omistajakunta.”
Metsät tulivat Linnarannalle tutuiksi jo lapsena. Kotitilan pääelinkeinona oli kananmunien tuotanto, mutta 1980-luvulla metsän osuus tuloista alkoi hiljalleen kasvaa.
”Isä osti lisämaiksi pakkohuutokaupassa olleen tilan. Velipojan kanssa raivattiin sitä montaa kesää nuoruudessa.”
Veljekset viihtyivät metsässä kesätöissä aina 1990-luvun alkupuolelle saakka, jolloin koitti aika lähteä opiskelemaan.
Lukion käynyt Linnaranta suuntasi ensin lukemaan maataloutta Iisalmeen. Sen jälkeen maatalousopinnot jatkuivat Viikissä Helsingin yliopistossa. Pääaineeksi valikoitui liiketaloustiede. Kiinnostus metsään ei kuitenkaan hävinnyt missään vaiheessa.
”Tein useamman opinnäytetyön metsäaiheista ja luin sivuaineena yksityismetsätaloutta. Rupesin miettimään, olisiko pitänyt valita sittenkin metsätieteet, kun se näin veti puoleensa”, Linnaranta muistelee.
Valmistumisen jälkeen oman alan työpaikka löytyi maa- ja metsätalousministeriön Tietopalvelukeskuksesta, joka on nykään osa Ruokavirastoa.
Linnaranta oli varsinainen etätyön edelläkävijä, sillä hän teki vuosituhannen vaihteessa töitä kotoa Kuopiosta käsin Helsinkiin.
Pari vuotta kotitilansa ostamisen jälkeen Linnaranta laajensi vaimonsa kanssa toimintaa maa- ja metsätaloudesta lämpöyrittämiseen. Ensimmäinen ja yhä lämmittää paikallista kyläkoulua.
Metsäkeskustelun poteroituminen ja metsänomistajan sivurooliin jääminen harmittavat Linnarantaa. Siinä osuuskunnalla on Linnanrannan mukaan pelinrakentajan rooli.
”Osuuskuntapohjainen omistus on erinomainen tilaisuus erottautua, sillä voimme käydä vuoropuhelua omistajien ja firman välillä ja viedä näin jopa koko metsäalaa eteenpäin.”
Metsäkeskustelussa unohtuvat Linnarannan mukaan helposti sukupolvien väliset erot.
”Sotien jälkeinen sukupolvi hoiti metsää silloisten oppien mukaan. Oma isäni huolehti vielä vanhoilla päivilläänkin, että voiko hakea metsääni jääneet tuulenkaadot itselleen polttopuuksi. Nykyään metsänomistajille on itsestään selvää jättää lahopuuta.”
Linnaranta kiittää luontojärjestöjä siitä, että ne olivat aikanaan mukana luomassa markkinapainetta metsäsertifiointiin. Luonnon monimuotoisuuden eteen on nyt tehty töitä useampi vuosikymmen ja tulokset alkavat hiljalleen näkyä.
”Vaikuttavuuden mittaamismenetelmien kehittäminen on keskeistä, sillä tulokset eivät näy viikossa eikä vuodessa. Esimerkiksi tekopökkelön tie pysty- ja maalahopuuvaiheiden kautta viimeisen lahottajasienen käsiteltäväksi voi kestää satoja vuosia”.

”Sotien jälkeinen sukupolvi hoiti metsää silloisten oppien mukaan.”
Nykypäivän metsänomistajat ovat Linnarannan mukaan hyvin valveutuneita.
”He haluavat tehdä hyvää metsäluonnon eteen ja ajattelevat ylisukupolvisesti. Aloitamme ensi vuonna ekologisen kestävyyden koulutusohjelman, jossa omistajajäsenillemme kerrotaan, millaisilla toimenpiteillä he pystyvät edistämään metsiensä elinvoimaisuutta.”
Metsänomistajat tekevät jo nyt paljon vapaaehtoisia luonnonhoidon toimia ja jättävät omaehtoisia suojelualueita, Linnaranta muistuttaa. Monia pelottaa kuitenkin pysyvän suojelun leima.
”Tällaista on harmillisen paljon. Se johtuu julkisen keskustelun luomista uhkakuvista.”
Linnaranta korostaa, että vuoropuhelua on käytävä rakentavasti myös eri mieltä olevien kanssa.
”Suomalaiseen yrittäjyyteen pohjautuva omistajuus antaa siihen vahvan pohjan. Toiminnan tulee olla vastuullista ja läpinäkyvää.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
