• Haltiassa vietetään lauantaina talviluonnon päivää – iltaohjelman vetonaulana Mikko ”Peltsi” Peltola

    Luontokeskus Haltia kumppaneineen kutsuu talviluonnon päivän viettoon lauantaina 3. helmikuuta.
    Lauantaina Haltian ympäristössä pääsee muun muassa lumikenkäilemään.
    Lauantaina Haltian ympäristössä pääsee muun muassa lumikenkäilemään. Kuva: Risto Jussila / VL-arkisto
    Metsä
    1.2.201812:57
    Elina Lampela

    Haltian ympäristössä Espoossa on lauantaina 3. helmikuuta kello 10–15 ohjelmaa koko perheelle sekä aloitteleville ja kokeneille talviretkeilijöille. Päivän aikana on muun muassa opastettuja retkiä lapsille, lumikenkäluontopolku, asiaa talviretkeilystä, korpikirppis, herkkuja avotulella ja saunomista, kun rantasaunat Nuuksion Pitkäjärvellä ovat lämpimänä iltaan saakka.

    Talviluonnonpäivän jatkot alkavat kello 18 Haltian kentällä. Iltanuotiolla nuotiomestarina häärää Mikko ”Peltsi” Peltola. Retkiyöhaasteen nimissä kentälle voi myös jäädä yöksi omaan majoitteeseen.

    Tapahtumaan on vapaa pääsy, mutta joihinkin ohjelmanumeroihin voi olla pieni osallistumismaksu.

    Lisätiedot ja ohjelma.

    Artikkelin aiheet
    Luontokeskus Haltia
    talviluonnon päivä
    Mikko Peltsi Peltola
    Nuuksio
    talviretkeily
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle