• Satonäkymät puolukalla lupaavat − tältä näyttää mustikan ja suomuuraimen tilanne

    Pohjois-Suomessa marjat ovat vielä osin raakileita.
    Satonäkymät ovat puolukan osalta lupaavat, mutta sääolosuhteet ratkaisevat lopullisen sadon.
    Satonäkymät ovat puolukan osalta lupaavat, mutta sääolosuhteet ratkaisevat lopullisen sadon. Kuva: Johannes Wiehn
    Metsä|Marjat ja sienet
    22.7.202514:00
    Mikko Soini

    Lämmin sää on vauhdittanut marjojen kypsymistä eri puolilla Suomea. Mustikkaa ja myös suomuurainta voi jo poimia Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjois-Suomessa marjat ovat vielä osin raakileita, mutta jatkuva lämpö nopeuttaa niiden kypsymistä poimintakuntoon.

    Kasvukauden edetessä mustikan satonäkymät paranivat. Onnistunut pölytys on kompensoinut tilannetta, vaikka mustikan kukinta oli paikoin vähäistä. Etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa mustikkasato vaikuttaa hyvältä.

    Suomuuraimen kohdalla tilanne on päinvastainen: vaikka kukinta oli runsasta, marjoja on muodostunut niukasti. Suomuuraimen sato jäänee tavanomaista heikommaksi lähes koko maassa, lukuun ottamatta joitakin Etelä-Suomen maakuntia.

    ”Suomuuraimen sato kypsyy tänä vuonna epätasaisesti ja sato vaihtelee alueellisesti ja paikallisesti. Poimijan onkin hyvä varautua siihen, että useampi reissu suolle voi olla tarpeen ennen kuin sangon pohja täyttyy oranssista väristä”, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Outi Manninen kertoo tiedotteessa.

    Puolukka on vielä raakilevaiheessa, mutta sen pölytystulos on ollut tavanomainen tai sitä parempi lähes koko maassa. Tämän perusteella puolukkasadosta odotetaan keskimääräistä parempaa.

    ”Satonäkymät ovat puolukan osalta lupaavat, mutta sääolosuhteet ratkaisevat lopullisen sadon. Vaikka puolukka on sopeutunut kuivempiin oloihin paremmin kuin esimerkiksi mustikka, liiallinen kuivuus ja pitkät hellejaksot voivat vielä heikentää kehitystä”, Manninen kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Mustikkasadosta on tulossa tavanomainen.

      Marjat ja sienet | Tällainen sato luonnonmarjoista tänä vuonna on luvassa − mustikkasadosta tulossa tavanomainen

    • Satokausi-sovellus julkaisi kartat suomuuraimen ja vadelman todennäköisistä kasvupaikoista.

      Marjat ja sienet | Marjapaikat esillä netissä – sovelluksella löytää nyt myös vadelmaa ja suomuurainta

    Artikkelin aiheet
    marjasato
    puolukka
    mustikka
    suomuuraimen
    suomen luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle