

Lahden Nastolassa Pajulahden urheiluopiston juuri höylätyllä ladulla suihkii hiihtäjiä. Ladun molemmin puolin kasvaa seitsemän hehtaarin metsäkuvio, joka tarjoaa hiihtäjille kohta entistäkin kauniimpaa katseltavaa. Hieman yli 50-vuotiaassa kuusikossa on menossa kolmas harvennus.
”Kuvion olisi voinut jättää kasvamaan sellaisenaan päähakkuuseen asti. Tämän talven harvennuksella saadaan kuitenkin kasvatettua koko kiertoajan hehtaarituottoa ja lisättyä tukin määrää. Tavoitteena on myös siirtää avohakkuuta tuonnemmaksi, koska metsällä on maisemallista arvoa”, kertoo Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen korjuuesimies Marko Tuominen.
Metsän omistaa yksityismetsänomistaja, jonka innosti harvennushakkuisiin tilan äskettäin valmistunut metsäsuunnitelma. Siitä näkyi, että alueelta saataisiin harvennuspuuta vajaat sata kuutiota hehtaarilta ja kasvamaan jäisi vielä 200 kuutiota hehtaarille.
Hakkuun toteuttavalle koneyrittäjälle Tuominen on antanut ohjeeksi jättää 300 laadukasta runkoa hehtaarille. Ne voivat kasvaa vielä parikymmentä vuotta ennen päätehakkuuta.
Käsiteltävällä alueella on kovapohjaisen kuvion lisäksi korpisuota, jossa tehdään ensiharvennus. Puukauppasopimuksen laatimisen jälkeen oli onni myötä, kun heti seuraava talvi sopi turvemaan hakkuuseen.
”Alueella on muutama oja, joiden ylittäminen olisi ollut kesällä mahdotonta. Tämän kuvion hakkuu vaatii vieläpä erityisen hyvän korjuutalven, keskimääräinen talvi ei välttämättä riitä kantamaan koneita”, Tuominen kertoo.
Harvennusten yhteydessä alueella tehtiin myös 0,3 hehtaarin päätehakkuu kirjanpainajatuhon vuoksi.
”Kirjanpainajan iskeminen johtui siitä, että kyseisen kuvion harvennushakkuu oli myöhästynyt ainakin viidellä vuodella. Myöhäisen harvennuksen jälkeen kuuset saivat valosokin ja kirjanpainajan oli helppo iskeä huonossa kasvukunnossa oleviin puihin”, Tuominen päättelee.
Hän muistuttaa, että harvennukset kannattaa tehdä aina ajallaan.
”Kun ensiharvennus on tehty oikeaan aikaan, kuusikoissa kannattaa yleensä tehdä myös toinen harvennus. Tällä seudulla tehdään usein vielä kolmaskin harvennus.”
Kasvatuslannoitusta tälle kohteelle ei todennäköisesti tehdä, sillä suurin osa maasta on ravinteikasta, lehtomaista kangasta, jossa lannoituksella ei saada kovin suurta kasvunlisää.

Nastolan hakkuualueella on kuusta, mäntyä ja koivua. Metsänomistaja myi puut metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelulle, ja kaikille puulajeille on etsitty taloudellisesti kannattavin kohde. Ostajien löytäminen oli Tuomisen mukaan helppoa.
”Kuusitukit menevät Kotka Millsille, mäntytukit Versowoodille, koivutukit sorvipuuksi Riga Wood Finlandille Sastamalaan, kuitupuu Stora Ensolle ja energiarangat ja lahopuu Lahti Energialle”, Marko Tuominen luettelee.
”Vähintään yhtä tärkeää kuin hakkuutulot on kuitenkin se, että metsä saadaan hyvään kasvukuntoon. Metsänomistaja voi nyt huoletta seurata vanhemman kuvion kehittymistä päätehakkuuseen saakka. Nuoremmalle kuviolle taas päästään tekemään toinenkin harvennus ajallaan.”
Ponssen Beaver-metsäkone, joka sopii hyvin harvennuksille, puikkelehtii ketterästi kuusia ja koivuja kasvavalla korpisuolla. Harvesterin ohjaimissa on heinolalaisen PT-Forest Oy:n yrittäjä Pasi Toivonen.
”Ensiharvennuksen tekeminen on tässä kohdassa melko hidasta, sillä puita on niin tiheästi. Tavoitteenamme on tehdä aina sekametsää jättämällä myös rauduskoivuja kuusien joukkoon”, Toivonen sanoo.
Hakkuukoneen työsaavutus riippuu paljon käsiteltävän alueen puustosta. Ensiharvennuksissa keskimääräinen korjuu on vain 20–40 kuutiometriä päivässä. Kakkosharvennuksissa puuta kertyy 50–100 kuutiota päivässä.
”Toinen kuljettajamme hakkasi vieressä olevan varttuneemman alueen. Siitä puuta tuli parhaimpina päivinä 200 kuutiota.”
Neljästä harvesteristaan koneyrittäjä valitsee kullekin kohteelle sopivimman. Leveillä teloilla varustetulla koneella pystyy Toivosen mukaan tekemään turvemaiden hakkuita myös kesällä.
Ennakkoraivaus on lähes kaikissa hakkuukohteissa välttämätön. Raivaussahalla tehty ennakkoraivaus nopeuttaa hakkuukoneen työtä ja vähentää konevaurioiden riskiä. Nyt käsittelyssä olevalla ensiharvennusalueella tehtiin kauttaaltaan ennakkoraivaus. Metsänomistaja voi tehdä ennakkoraivauksen itsekin, jos vain aika ja kiinnostus riittävät.

Metsänomistaja ei tällä kertaa käynyt katsomassa meneillään olevaa työmaata. Yrittäjä Pasi Toivonen toivottaa metsänomistajat kuitenkin tervetulleiksi keskustelemaan hakkuukoneen kuljettajan kanssa.
”Olisi jopa toivottavaa, että metsänomistaja kävisi paikan päällä kertomassa, jos hänellä on joitakin omia toiveita hakkuun osalta. Me käsittelemme toisten omaisuutta, ja metsänomistaja päättää aina itse, millaisena hän haluaa metsäänsä kasvattaa. Metsänhoitoyhdistys antaa meille selkeät ohjeet, mutta olisi mukava tavata metsän omistajakin.”
Joskus PEFC- ja FSC-sertifikaattien edellyttämät säästöpuut herättävät keskustelua.
”Metsänomistaja saattaa olla sitä mieltä, että ihan niin paljon puita ei pitäisi jättää pystyyn. Kuljettajien pitää kuitenkin noudattaa sertifikaattien vaatimuksia”, Toivonen muistuttaa.
Metsänhoitoyhdistys edellyttää koneyrittäjiltä säännöllistä hakkuujäljen laadun tarkkailua.
”Mittaamme säännöllisesti koealoja ja varmistamme, että pystyyn jää varmasti sovittu määrä puita. Toki silmäkin kertoo kokeneelle kuljettajalle aika tarkasti oikean tiheyden. Välillä on silti hyvä kalibroida omaa silmää mittauksilla.”
Edellistalvea Pasi Toivonen kuvailee mitä parhaimmaksi hakkuutalveksi.
”Korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa on niin hyvä. Talvileimikoiden hakkuut aloitettiin jo marraskuun viimeisinä päivinä.”
Kuluvakin talvi näytti aluksi säiden puolesta kohtuuhyvältä.
”Lunta on toki paikoin kertynyt turhan paljon. Maat lumipeitteen alla eivät tahdo enää jäätyä kunnolla, mutta riittävän paksu lumikerroskin auttaa talvikorjuussa.”
Myös Marko Tuomisen mielestä viime talvi oli unelmatalvi, ja Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen talvihakkuujonot saatiin hyvin purettua. Kun maat olivat jäässä heti joulukuun alussa, pitkän talven aikana kertyi 20 hakkuupäivää enemmän kuin normaaleina talvina.
Koneyrittäjä Pasi Toivosen mielestä harvennukset onnistuvat hyvin kesälläkin.
”Erityisesti iso osa männikkörämeistä kannattaisi siirtää kesäkorjuuseen leveillä teloilla varustetuilla koneilla. Homma onnistuu silloin takuuvarmasti paremmin kuin talvikorjuu normaaleilla koneilla. Kohde tulee korjattua ajallaan eikä jää tekemättä riittävän kovaa talvea odotellessa. Kesäkorjuusta metsänomistaja saa myös paremman kantohinnan”, Toivonen perustelee.
Hän sanoo, että hyvällä ajourien havutuksella pystytään estämään juuristovauriot tehokkaasti.
”Juurikäävän torjunnasta tietysti huolehditaan kesällä ruiskuttamalla kannoille urealiuos.”

Kuusivaltaisissa metsissä tehdään kiertoajan aikana yleensä kaksi harvennusta. Ensimmäinen harvennus on niistä tärkeämpi, vaikka ensiharvennuksen puunmyyntitulot jäävät vaatimattomiksi.
Kahden harvennuksen kasvatusohjelma antaa hyvän tukkipuun tuotoksen, mahdollistaa yläharvennuksen käytön toisessa harvennushakkuussa ja tuottaa runsaammat harvennustulot. Siinä on myös vähemmän kasvatustiheyteen ja hakkuiden ajoitukseen liittyviä riskejä. Kahden harvennuksen mallissa kuusikko kasvatetaan 60–70-vuotiaaksi ennen päätehakkuuta.
Kuusivaltaisen metsän ensiharvennus on suositeltavaa toteuttaa Etelä-Suomessa 12–15 metrin pituudessa. Ensiharvennuksessa jätetään kasvamaan 900–1 100 puuta hehtaarille. Tällöin toisessa harvennuksessa, joka suositellaan toteutettavaksi yläharvennuksena, voidaan hakata riittävästi kahden tukin puita.
Yhden harvennuksen kasvatusohjelma on hyvä vaihtoehto silloin, jos alueella on suuri juurikäävän riski. Noin 55 vuoden kiertoaika antaa kohtuullisen hyvän puuntuotoksen, vaikka nettotulot jäävät viitisen prosenttia pienemmiksi kuin kahdella harvennuksella. Tämä kasvatusohjelma voi olla metsänomistajan tavoitteiden mukainen, jos toisen harvennuksen vaihtaminen hieman varhaisempaan päätehakkuuseen on metsänomistajan kokonaistalouden kannalta perusteltua.
Yhden harvennuksen kasvatusohjelmassa ensimmäinen ja ainoa harvennus tehdään puiden ollessa 16–17-metrisiä. Harvennus toteutetaan alaharvennuksena, ja siinä jätetään 700–800 puuta hehtaarille.
Etelä-Suomen kuusikoissa tehdään nykyään melko usein myös kolmas harvennus. Sillä lisätään laadukkaan tukkipuun kokonaismäärää koko kiertoajalle laskettuna. Kolmannessa harvennuksessa jätetään kasvamaan 300 runkoa hehtaarille.
Suositeltavin ajankohta kuusikoiden harvennuksiin on talvella maan ollessa jäässä. Myös kesän kuivat jaksot ovat mahdollisia, kun huolehditaan juurikäävän torjunnasta. Kuusi vaurioituu ja saa sienitartuntoja helpommin kuin mänty.
Lähteet: Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen korjuuesimies Marko Tuominen ja Tapio Oy:n metsänhoidon suositukset
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
