
Kun yrittäjä Marko Manninen huristelee lava-autollaan ja peräkärryllään Turun Rauhankadulle hiukan ennen puolta kuutta illalla, kadun varrella odottelee jo lähitalojen asukkaita. Useimmilla heistä on sinisiä Ikean jättikasseja mukanaan. Ajoneuvoina on kaikenlaisia pyörillä liikkuvia vehkeitä lastenvaunuista kottikärryihin.
On klapiautoilta; Manninen kiertää illan aikana vakiintuneet pysäkit ja myy Portsan puutaloalueen asukkaille polttopuita lähitoimituksena.
Hän kokoaa 40 litran halkonipun mittatelineeseen, kippaa puut siististi kassiin ja ottaa maksun korttipäätteellä. Useimmiten portsalaiset ostavat 2–3 nipullista puita, sillä vanhoissa kaupunkitaloissa on usein niukasti säilytystilaa isoille puuerille – moni on remontoinut kellarit muuhun käyttöön. Siksi Mannisen klapiauto kiertää joka toinen viikko torstaisin.
"Minulla on ollut täällä Portsassa jo aikaisemmin paljon isompien puuerien vakituisia ostajia. Joskus tuli asiakkaiden kanssa puheeksi, että säännölliselle jakelupalvelulle olisi kysyntää. Kun Työtehoseuran hankkeesta otettiin yhteyttä, niin klapiauto-palvelu eteni toteutukseen asti", Manninen kertoo.
Portsa valikoitui klapiauton reittikohteeksi, koska noin tuhannen talouden puutalokorttelialueella on paljon puulämmitteisiä taloja, takkoja ja puusaunoja. "Täällä on myös aktiivinen asukasyhdistys", Manninen sanoo. Hän tiedottaa asiakkailleen esimerkiksi pyhäpäivistä johtuvista poikkeuksista Facebookin kautta.
Puiden ostajat kiittelevät Mannisen palvelua vuolaasti. "Täältä saa kuivaa ja pienempää puuta, se on hyvälaatuista ja edullista", kehuu Henry Metsänpoika Fabian Päivärinta.

Manninen päätyi polttopuuyrittäjäksi vähän sattumalta. "Tämä lähti kymmenen vuotta sitten harrastuksesta. Sain ostettua silloin metsätilan, mistä korjaan polttopuuta itselleni ja vanhemmille. Sitten se lähti laajenemaan kuin itsestään."
Kun koneet tuli hankittua, polttopuita kertyi yli oman tarpeen. Nykyisin asiakkaita on niin paljon, että oman metsän puut eivät riitä, vaan Manninen ostaa koivua myös ulkopuolisilta. Omasta metsästä hän sahaa eniten sekapuuta.
Piikkiöläinen Manninen tekee myös aurausurakointia ja rumpujen sulatuksia. Tänä vuonna lumitöitä on riittänyt Lounais-Suomessakin kiireeksi asti ja polttopuita on ostettu vilkkaasti.
"Tuntuu, että tekijät vähenevät tällä seudulla ja puiden kysyntä vain lisääntyy", Manninen pohtii.
Väkirikas Turku on hänelle helppo myyntipaikka, sillä kaupunkiin kertyy matkaa Piikkiön puuvarastolta vain 25 kilometriä.
"Tosin polttoaineiden hinnat ovat nyt nousseet niin paljon, että joudun miettimään hintojen korottamista."
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
