• Ampumaurheiluliiton Laitinen: Ratatoiminnan turvaamiseksi tarvitaan konkreettisia toimia kauniiden sanojen sijaan

    Esimerkiksi ampumamelun arviointisuureen ja ohjearvojen päivittämisen tarve on ollut tiedossa jo melkein 20 vuotta, mutta ympäristöministeriö ei ole ehtinyt tekemään asialle mitään.
    Ampumaurheiluliiton Lotta Laitinen kaipaisi konkreettisia toimia eikä pelkkiä kauniita tavoitteita.
    Ampumaurheiluliiton Lotta Laitinen kaipaisi konkreettisia toimia eikä pelkkiä kauniita tavoitteita. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Erä
    30.7.202208:00
    Sari Penttinen

    Puolustusvaliokunta pitää tärkeänä, että Suomen ampumaratojen kokonaistilannetta ja kehittämisnäkymiä aletaan pikaisesti selvittää. Valiokunta ehdottaa, että tehtävään tarttuisi selvitysmies, jolla olisi selvitystyön tulokset valmiina vuoden 2022 loppupuolella.

    Kysyimme kolmen liiton edustajalta, mitä konkreettisia toimia heidän liittonsa esittäisi selvitysmiehelle ampumaratatilanteen kohentamiseksi.

    ”Toivon pureutumista konkreettisiin ampumaratatoiminnan turvaamisen esteisiin sen sijaan, että kirjoitetaan hyvin yleisellä tasolla kauniita tavoitteita”, vastaa Ampumaurheiluliiton ympäristö- ja olosuhdepäällikkö Lotta Laitinen.

    Laitisen mukaan esimerkiksi ampumamelun arviointisuureen ja ohjearvojen päivittäminen tarve on ollut tiedossa jo melkein 20 vuotta, mutta ympäristöministeriö ei ole ehtinyt tekemään asialle mitään.

    ”Puolustusvoimien ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä laatiman ampumaratojen parhaan käyttökelpoisen tekniikan oppaan, eli BAT-oppaan aseman kohentaminen ja lainsäädännöllisen aseman sekä soveltamisen vahvistaminen.”

    Laitisen mukaan viime vuosina hallinto-oikeudet ovat sivuuttaneet täysin ympäristöministeriön julkaiseman BAT-oppaan ja ottaneet hyvin kielteisen kannan ampumaratojen ympäristölupiin.

    ”Osa ympäristöviranomaisistakin kyseenalaistaa BAT-opasta, vaikka se on keskeisessä asemassa ympäristönsuojelulainsäädännössä. Tämä on johtanut luvan hakijan näkökulmasta epäjohdonmukaiseen ja täysin ennalta arvaamattomaan kohteluun.”

    Metsästäjäliiton metsästysammuntapäällikkö Jussi Partasen mielestä luvan saantia pitäisi edistää eikä estää.

    ”Lupakäytäntöjen yhdenmukaistamista eri puolilla Suomea, viranomaisten kouluttamista ja neuvonnan lisäämistä. Ympäristöluvanhakija tulee nähdä asiakkaana, jota autetaan saamaan lupa radalle eikä päinvastoin, eli että pyritään estämään luvan saanti.”

    ”Maa-alueiden ja kaavoituksen tilanne on selvitettävä, samoin kuin rahoitukseen liittyvät seikat. Ampumajamääriä on kartoitettava, jotta radat tulisivat oikeisiin paikkoihin”, sanoo puolestaan Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjola.

    Lue lisää:

    Suomeen tarvitaan satoja ampumaratoja lisää ‒ reserviläisten, muiden ampumaharrastajien ja viranomaisten ampumataidon ylläpitoon nykyinen ratamäärä ei riitä

    Noin 500 000 laukauksen ampumarata hiljeni Siilinjärvellä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle