Monimuotoisuus vähissä jatkuvan kasvatuksen metsissä – eri-ikäisrakenne ei ratkaise uhanalaisongelmaa

Metsien eri-ikäisrakenne ja jatkuva kasvatus eivät ratkaise metsälajien uhanalaisongelmaa tai lisää vuosikymmenien aikana yksittäisen metsikön monimuotoisuutta, tutkimusprofessori Matti Koivula Luonnonvarakeskuksesta sanoo.

Ylivoimaisesti suurin osa metsien uhanalaisista tarvitsee lahoavaa puuta tai eläviä järeitä puita, joita ei ole sen enempää jatkuvan kasvatuksen metsissä kuin avohakkuilla uudistetuissa metsissä ilman erillisiä toimia.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsät kuusettuvat ja niissä pärjäävät paremmin tietyt varjoa vaativat lajit, kuten mustikka ja sillä elävät hyönteiset sekä naavat, lupot ja niiden hyönteiset, Koivula toteaa.

Avohakkuilla taas menestyvät hyvin monet kukat, heinät ja mesihyönteiset.

Jatkuvan kasvatuksen ongelma on tyvilahoa aiheuttavan juurikäävän leviäminen, joka aiheuttaa suuria taloudellisia tappioita. Sen sijaan nyt paljon esillä olleet kaarnakuoriaiset menestyvät paremmin avohakkuiden reunakuusissa, Koivula kertoo.

Avohakkuilla ja tasaikäismetsissä on Koivulan mukaan koko kiertoaika huomioiden enemmän lajeja kuin jatkuvan kasvatuksen metsissä.

Luontokirjailija Seppo Vuokon mukaan monimuotoisuus on vähissä eri-ikäisrakenteellisissa jatkuvan kasvatuksen menetelmällä hoidetuissa metsissä.

Monimuotoisuuden lisäämiseen ei jatkuvasta kasvatuksesta juuri apua ole, vaikka sitä markkinoivat ympäristöjärjestöt usein niin antavat ymmärtää.

”Vähiten erikoistuneita lajeja on sukkession (metsän kehityskaaren) keskivaiheessa, varttuvassa metsässä, juuri siinä vaiheessa, jota jatkuvan kasvatuksen metsä edustaa”, Vuokko kirjoittaa kolumnissaan MT:ssä.

Vuokko arvostelee Luontopaneelin julkaisua jatkuvasta kasvatuksesta ja monimuotoisuudesta, jossa vertailukohtana on vanha luonnonmetsä. Kaikki toimet, jotka vaikuttavat vanhan luonnonmetsän lajeihin, ovat silloin haitallisia.

Vuokon mukaan arvioinnin pohjana pitäisi olla pelkästään monimuotoisuus eli lajien määrä kiertoajan puitteissa. Käsiteltyjä metsiä pitää verrata luonnontuhojen jälkeen kehittyvään, samassa sukkessiovaiheessa olevaan metsään

Eniten erikoistuneita lajeja on Vuokon mukaan sukkession alku- ja loppupäässä, siis silloin kun puut ovat pieninä taimina ja silloin, kun valtapuusto on jo kuolemassa.

Vuokon mukaan jatkuvan kasvatuksen metsissä ei ole monimuotoisuusetuja, vaan esimerkiksi lehtipuita on helpompi ylläpitää tasaikäismetsissä.

Erikoistutkija Sauli Valkonen Luonnonvarakeskuksesta toteaa, että jatkuva kasvatus ja peitteinen metsä hyödyttää niitä lajeja, jotka eivät siedä hyvin muutosta. Niitä ovat esimerkiksi mustikka ja naavat. Ne lajit, jotka pärjäävät hyvin aukoissa ja taimikoissa, ovat vaikeuksissa.

Valkosen mukaan pysyvästi peitteisistä metsistä on tällä hetkellä puutetta, sen sijaan aukkoja on paljon. Tärkeää olisi saada aikaan rakenteellisesti monipuolista tuhoille vastustuskykyistä metsää, kun ilmastonmuutos etenee. Yhden puulajin tasaikäiset metsät ovat tuhoherkkiä.