• Vettä hylkivääpuuta mäntyöljyllä

    Metsä
    17.10.201216:00
    MT toimitus

    Käsittely 140-asteisella mäntyöljyllä muuttaa puun vettä hylkiväksi, mutta lujuus kärsii jonkin verran, ilmenee Metsäntutkimuslaitoksen ja Ekopine Oy:n tutkimuksesta.

    Käsittelyn vaikutusta puun lahonkestävyyteen tutkitaan vielä pitkäkestoisissa lahotuskokeissa. Jos mäntyöljyllä käsitellyn tolpan päät voidaan suojata, lahottajasienet tuskin pääsevät kasvamaan.

    Tutkijat arvelevat lujuuden heikkenemisen johtuvan kuumuuden aiheuttamista vioista puun rakenteessa. Pyöreiden tolppien murtolujuus heikkeni enimmillään 40 prosenttia, nelisahattujen tolppien 30 prosenttia käsittelemättömään puuhun verrattuna.

    Tutkimuksen taustalla on halu kehittää myrkytön ja helposti kierrätettävä vaihtoehto kuparisuolalla painekyllästetylle puulle. Mäntyöljy on selluteollisuuden sivutuote. Sitä on käytetty puunsuoja-aineena jo pitkään, mutta teollisen mittakaavan mäntyöljykyllästyksen tutkimus aloitettiin vasta 1990-luvun lopulla.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    mäntyöljykyllästys
    puunsuojaus
    lahonkestävyys
    Metsäntutkimuslaitos
    Ekopine Oy
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle